Kalastusvaellus Pohjois-Norjassa 2026

Kalastusvaellus Pohjois-Norjassa 2026

Perinteeksi muodostunut kesän kalastusvaellus tunturilappiin toteutettiin tänä vuonna heinäkuun alussa. Kohtuullisen aikainen ajankohta on osoittautunut hyväksi kompromissiksi vesien lämpöjä ja lumen saatavuutta silmällä pitäen. Vuodet eivä toki ole veljiä keskenään, mutta aikainen ajankohta nostaa todennäköisyyksiä sille, etteivät vedet ole ihmisille uimakelpoisia. Kohteeksi tänä kesänä valikoitui vähemmän yllättäen Pohjois-Norja. Kesän 2026 retkikunnan kokoonpano säilyi samana kuin edeltävinä neljänä vuonna, eli minä, Miikka ja Päty. 

Matkalle eteläisestä Suomesta lähdettiin maanantaiaamuna 29.6.2026. Ensimmäiset pari päivää sisälsivätkin lähinnä autossa istumista, joten niistä ei jaksa enempää kirjoitella. 

Kalastusvuorokausi 1 - Tiistai 30.6.2026

Tiistain sääennuste kohteessa oli varsin kolea, sateinen ja tuulinen. Sateet painottuivat kuitenkin aamu- ja keskipäivälle, joten alkuperäisistä suunnitelmista poikettiin siten, että maastoon siirtymistä myöhästettiin iltapäivään/iltaan. Taktiikka toimi suunnitellusti, ja rinkat päästiin kasaamaan parkkipaikalla ilman jatkuvaa vesisadetta. 

Rinkat nousivat selkään ja auton ovet naksahtivat lukkoon noin parin tunnin varustesäädön ja pakkailun jälkeen. Ilma oli edelleen varsin synkeä, kostea ja navakkatuulinen, minkä takia liikkeelle lähdettiin sadevarustuksessa. Illan tuuliennusteet lupailivat n. 20m/s tuulenpuuskia lännen suunnasta. 

Kävelysää osoittautui lopulta yllättävän hyväksi... Huomattavasti paremmaksi kuin hellesää. Ainoa ongelmia tuottanut sääelementti oli jo mainittu tuuli, joka laittoi varusteet koetukselle jo kävellessä. Puuttomalla ylänköalueella mm. rinkan sadesuoja, ja kaikki rinkan ulkopuolelle kiinnitetty oli tulilinjalla pahimpien tuulenpuuskien aikana. 

Kävelimme ensimmäisenä päivänä reilut 3-4h kunnes löysimme sopivan telttapaikan. Telttapaikkoja oli em. länsituuli huomioiden kartoitettu jo etukäteen karttakuvista. +20m/s tuulet voivat aiheuttaa telttan ja/tai telttakaarien rikkoutumisen, mikäli pystytyspaikkalle ei uhraa lainkaan ajatuksia etukäteen. Em. syystä telttapaikka oli nyt katsottu siten, että teltat saataisi sijoitettua jyrkkien maastonmuotojen/korkeuskäyrien itäpuolelle (länsituulelta suojaan). Ensimmäinen telttapaikka jäi täten kohtuullisen matkan päähän varsinaisista kalastettavista järvistä. 

Leirin pystyttämisen, ruokailun ja nokosten jälkeen lähdimme vielä ti-ke välisenä yönä nopeasti päästelemään pahimmat kalastuspaineet pois läheisille järville. Pätyn kanssa lähdimme alapuoliselle isommalle järvelle etsimään tuulensuojaisia heittopaikkoja, Miikan suunnatessa yläpuoliselle pikkujärvelle. Ensimmäinen n. 1h heittely ei perhomiehille tapahtumia tuonut, mutta Miikka onnistui heti ensipistolla saamaan nätin <40cm ruokaraudun. 

Kalastusvuorokausi 2 - Keskiviikko 1.7.2026

Pahimmat myrskytuulet olivat keskiviikkoaamuun mennessä laantuneet, ja sää kirkastunut. Päätimme jäädä samaan leiriin vielä toiseksi yöksi, ja antaa lähijärville mahdollisuuden. Leiripaikka oli länsi- / luoteistuulessa hyvällä paikalla, ja lähijärviltä löytyi muutamia kokeilemisen arvoisia paikkoja vallitsevalla tuulensuunnalla.

Järvi keskiviikkopäivän tutkimusmatkalta

Garminin sääennuste lupasi päivälle 0% todennäköisyydellä sadetta, mutta sen verran monta reissua on Norjan tunturiseuduille takana, että sadetakit päällä lähdettiin lähijärviä koluamaan. Vettä tulikin päivän mittaan useamman kerran, ennen kuin sää iltaa kohti alkoi kirkastua. Kalastelimme kolmea eri lähijärveä päivän aikana, ja ainoaksi kalatapahtumaksi jäi Miikan ~35 cm ruokarautu, joka tuli samaisesta paikasta, kuin edellisen illan/yön kala. 

Perhomiehillä piteli hiljaista, vaikka kaikenlaista tuli päivän aikana kokeiltua. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että perhomiesten tekemistä rajoitti oleellisesti myös erilaiset vammat (Pätyllä tenniskyynärpää ja itsellä kipeä heittokäden olkapää), jonka takia heittojen määrä pidettiin minimissä, ja vallitsevissa olosuhteissa kalatapahtumien saamisen kannalta ehkä parhaat menetelmät (#7 setit intterisiimoin) jäi vähälle peliajalle. Näimpä pikkuperhot, kellusiimat ja kevyemmät vavat olivat pääosin käytössä.

Illaksi lähdimme koko porukka parin kilometrin päähän uudelle järvelle, jonka maastonmuodot olivat kartan perusteella lupaavat vallitsevissa tuuliolosuhteissa. Järvelle saavuttuamme saimmekin todeta kohtuullisen kokoisen tyynen rantakaistaleen ja jopa yksittäisiä pintakäyntejä harvakseltaan. Itse päätin näissä olosuhteissa valita käyttöön buzzerisetin kolmella perholla, ja 0.16 mm perukepaksuudella. Aloitin kalastuksen bungin kanssa, ja aika nopeasti kalastuksen aloituksesta sainkin ensimmäisen asiakkaan aivan heiton lopulla, kun lähdin hiljaa nostamaan perhoja jo seuraavaa heittoa varten. Kala paljastui hyväkuntoiseksi rauduksi, joka päätettiin tässä kohtaa vapauttaa. Ottiperhona päätyperhona ollut punainen buzzer.

Punaista rib-buzzeria maistellut raudunpötikkä

Hetki tästä oli Pätylläkin ensimmäinen kalatapahtuma hieman etäämmällä, mutta haavi ei vielä päässyt kastumaan. Vain hetki tästä, kiristyi Pätyn siima jälleen, ja nyt nätti rautu tuli haaviin saakka. Ottiperhona pinkki streameri. Kävin toteamassa kalan, ja jatkoin omaa kalastustani vähän matkan päässä Pätystä. Satunnaisen pintomisen takia kalastin hetken "washing line" tekniikalla, vaihtamalla päätyperhona olleen punaisen buzzerin vesiperhosjäljitelmään. Tapahtumia ihan pintakalvosta ei kuitenkaan alkanut kuulua, joten vaihdoin päätyperhoksi takaisin punaisen buzzerin hopeiselle mylar-kierteellä. Bungin olin myös poistanut jo aiemmin "washing line" tekniikkaan siirtyessäni, enkä jaksanut sitä enää alkaa viritellä uudestaan, joten kalastelin "straight line" tekniikalla, pyrkien heittämään perhot tyvenen ja hennosti tuulessa väreilevän rajan tuntumaan. Ensimmäinen tärppi tulikin varsin nopeasti aloitettuani todella hitaan hand-twist nyhräyksen. Tärppi tuli rajusti näpeille, ja lopputulemana koko kolmen perho litka poikki... Ohut peruke oli tod.näk. päässyt edellisen kalan kanssa puljatessa vaurioitumaan jostain, tai sitten olin saanut perukkeeseen jo tuulisolmun. Nyhräsin uuden vastaavanlaisen perukkeen ja jatkoin kalastusta. Taas tuli näpeille ja kovaa. Tällä kertaa kala pysyi muutaman potkun kiinni kunnes yllättäen irtosi. Jälleen jouduin toteamaan, että päätyperhona ollut punainen buzzeri oli menetetty, siiman katkettua alemman sivuperukkeen solmukohdasta. Tällä kertaa kuitenkin kaksi perhoa pelastui. Taas sai katsella peiliin, ja miettiä oliko kirurginsolmu huolellisesti kiristetty, ja tuliko solmun kestävyys testattua kunnolla. No, näitä sattuu! Ei muuta ku lisää paskaa housuun vaan, ja uutta matoa koukkuun. Jatkoin samalla tekniikalla, eikä aikaakaan kun taas räpsähti tukeva tärppi sormille. Tämä ei tarttunut, mutta sentään peruke kesti. Tässä välissä Päty sai samaisella pinkillä streamerillä taimenen. Ranta alkoi jo hiljentyä, ja totesin kalastuksen jo lopettaneelle Pätylle seuraavan heiton olevan viimeinen, johon Päty totesi, että yksi heitto ja yksi kala! Käsi sydämellä vannon, että kyseinen heitto olisi ollutkin se viimeinen... Ilman sitäkin, että tähän viimeiseen heittoon tömähti kala, joka tovin väännön jälkeen paljastui nätiksi tunturitaimeksi. Tällekin kalalle kelpasi punainen hopeakierteinen päätyperhona ollut buzzer. Tähän oli hyvä lopettaa kalastus, ja kömpiä takaisin leiriin nukkumaan.

Viimeisen heiton tunturitaimen

Kalastusvuorokausi 3 - Torstai 2.7.2026

Torstaipäivä käynnisteltiin samanlaisissa olosuhteissa kuin edeltävätkin päivät; kohtuullisen navakka tuuli länsi/luode suunnalta, ja pilvipoutaa kera alituisen sadekuurojen uhkan. Sää oli hieman lämmennyt edeltävistä päivistä, ja trendi viikonloppua kohti mentäessä oli muutoinkin säiden lämpiäminen vajaaseen 20 asteeseen. 

Päivä aloitettiin totutusti erittäin loivin liikkein ja Miikan edellisenä päivänä saamalla raudulla terästetyllä uudella tunturikeittiöherkulla; rautumätikokkelilla. Ehdottomasti jatkoon tämäkin, ja taas väheni saaliskaloista syntyvä hävikki, kun mätikin otettiin talteen. 

Keittiössä valmistuu tämän kauden uutuustuote...

Rautumätikokkeli! 

Aamutoimien jälkeen alkoi valmistelut leirin siirtoa varten. Leirin siirto ei vielä edellisenä iltana ollut itsestäänselvyys, Miikan liittyessä invalidien kerhoon venähtäneen/ärtyneen pohkeen myötä. Aamulla kuitenkin siirtymälle annettiin vihreää valoa, ja mikäli jalka ei kestäisi kävelyä rinkan kanssa, perustettaisi uusi leiri siihen, mihin saakka mielekkäästi päästäisi. Lopulta kävely luonnistui lainaamani toisen vaellussauvan tuella, joten paineltiin iltapäivän/alkuillan aikana täysi muutaman tunnin siirtymä uusille alueille.

Kohti uusia kalavesiä! 

Uuteen leiripaikkaan saavuttuamme sää oli ennusteiden mukaisesti muuttunut varsin nätiksi. Tuuli tyyntyi käytännössä kokonaan, ja valtaisa hyttysparvi saapui ilostuttamaan vaeltajia. Tyynestä vedenpinnasta huolimatta kotijärvellä ei näkynyt lainkaan pintakäyntejä. Päätimme Pätyn kanssa tässä kohtaa pelata upporikasta ja rutiköyhää, ja lähteä kiertelemään alueen muita järviä mahdollisen pinta-aktiivisuuden toivossa. Hävittävää ei oikeastaan ollut, sillä onnistuneen edellisen kalastusillan jälkeen kenelläkään ei kovia kalansaantipaineita enää ollut. 

Mmmm, niin hyvää hikisukkaa.

Ensimmäinen suuri järvi vaikutti niin-ikään hiljaiselta, joten jatkoimme suoraan pienempää sivummalla ollutta järveä kohti. Uuden järven rantaan saavuttuamme näimme heti pari pintakäyntiä toisella puolella järveä. Jo tässä kohtaa pystyi todeta, että kävely kannattaa, ja luonteeltaan ja mahdollisesti vedenlämmöiltään hieman erilaisilla järvillä kalastusolosuhteet ja kalojen aktiivisuus voi tosiaankin vaihdella, vaikka järvien etäisyys ei kovin suuri ollutkaan. 

Lähdimme Pätyn kanssa vastakkaisiin suuntiin etsimään heittokantaman sisälle osuvia pintakäyntejä. Itse näin jo kaukaa, että järven toisessa päässä kävi muutamia kertoja kala pinnassa. Hiivin lähemmäs, ja totesin kalan pintakäynneillä olevan selvän jatkumon ja reitin, joka toistui useamman kierroksen. Hivuttauduin matalaa rantasärkkää pitkin lähemmäs syvän ja matalan rajaa, kohtaan josta yletyn heittämään lähelle kalojen havaittua ruokailureittiä. Pintakäynnit olivat säännöllisiä, mutta pintakäyntien välillä saattoi välillä mennä parikin minuuttia. Huomasin kalan (tai parven) lähestyvän jälleen kohtaa, jossa seisoin passissa, ja heitin cdc-vesiperhosen tarjolle lähelle oletettua ruokailureittiä. Hetken odottelun jälkeen tarjous hyväksyttiin, ja vedenpinnalla kellunut perho käytiin imaisemassa pinnan alle. Kala tuntui heti ihan ok-kokoiselta, mutta liikkeissään rauhalliselta. Tässä kohtaa saattoikin jo arvata, että kyseessä oli tod-näk. rautu. Hetken mietittyään kala kiskaisi kunnon rynnäkön, jonka seurauksena heittosiimat hupenivat vauhdilla käsistä ja kelalta. Löin itse jarrut kiinni siinä kohtaa, kun alettiin olla pohjasiimoilla... Ei nimittäin hirveästi tule pohjasiimoja kelalla pidettyä, joten totesin että tämän kauemmas ei kalaa parane päästää. Tässä kohtaa kaukana, minusta katsottuna etuoikealla klo 14 suunnalla nousi kalan selkä pintakalvoon, siiman osoittaessa edessäni vielä suoraan klo 12 suuntaan. Pitkäksi päässyt heittosiima oli järkyttävällä mutkalla vedenalla kalan möyriessä pinnassa. Kiristin nopeasti otetta, jotta sain koko siiman ilmaan, em. mutkan poistaakseni. Tässä vaiheessa kala teki ns. raudut, eli lähtikin tulemaan täyttä höyryä suoraan minua kohti... Hetken oli käsiä ilmassa rannalla, kun yritin lappaa siimaa riittävän nopeasti sisälle, jotta siima ei pääsisi löystymään. Tovi vielä tämän jälkeen jumpattiin syvän ja matalan rajalla, kalan kieltäytyessä tulemasta näkyville pintaan, ja juroessa voimakkaasti penkan taakse syvän puolella. Lopulta tilanne kääntyi edukseni, ja pääsin pussittamaan tosi nätin raudun haavini pohjalle. Mittaa kalalla oli +50 cm. 

torstai-illan upea pintaperhorautu! 

Samaan aikaan toisaalla Päty oli saanut pintaperholla hieman pienemmän hienon raudun, joka kulki matalan riutan päällä paljastaen itsensä pinnalla näkyvällä pyrstöllä/evillä.  

Omaa kalaani vapautellessa Päty saapui takaisin luokseni, jonka jälkeen lähdimme vielä kiertämään järveä, sillä vastarannalla näkyi lisää pintakäyntejä. Saavuttuamme järven päätyyn, huomasimme lähellämme liikkuvan pinta-aktiivisen rautuparven. Päty hiipi tarjoamaan perhoaan tuikkirenkaiden lähelle, epäonnistuen ensimmäisessä tartutuksessa. Vain hetki tästä, tarjoutui uusi mahdollisuus, jolloin myös tartutus onnistui. Hetken väsyttelyn jälkeen haavissa köllötti paria senttiä vajaa puolimetrinen rautu! Tässä kohtaa alkoi molemmille muistumaan mieleen, että parhaimmillaan perhokalastus on aika upeaa hommaa! 

Raudut ja hyttyset liikkuvat ja syövät aktiivisesti! 

Onnistumiset lämmittivät siinä määrin mieliä, että totesimme tämän riittävän... Ei tässä enää ollut kuin hävittävää, joten oli parempi lopetella voiton hetkellä. Jätimme tyynen järven taaksemme, ja lähdimme kävelemään tyytyväisinä kohti leiriä. Olihan kello on lähempänä aamua, kuin keskiyötä. 

Matkalla leiriin kävelimme vielä parin matkalla olleen pienemmän lampareen kautta, ja huomasimmekin eräässä vaatimattoman näköisessä pikkujärvessä aktiivista pintaelämää. Päätin heittää vielä muutaman heiton, mikäli saataisi näytille, mitä kalaa kyseisessä pikkujärvessä on. Siirryin pintakäyntien perässä hieman sivummalle, mutta idän/kaakon suuntaan kääntynyt pieni tuulenvire alkoi haitata suoraa vastatuulen heitetyn pitkän ja ohuen perukkeen oikenemista. Pyysin Pätyä hakemaan lähtöpaikalle jättämäni buzzer-setin, sillä sen kanssa pieni vastainen vire ei tuottanut ongelmia, ja olosuhde (kalat pintakalvossa, pieni tuulenvire vedessä) oli muutenkin juuri sellainen, missä olen buzzerit kokenut erittäin tehokkaiksi.

Montaa heittoa en heittänyt, kun hitaaseen hand-twistiin tömähti. Totesin muutaman ensimmäisen sekunnin perusteella Pätylle, että nyt on pieni taimen kiinni, ja että tästä saataisi ruokakala. Kala ei kuitenkaan suostunut millään pintakalvoon, joten myönsin, että saatoin olla kalan koosta väärässä, mutta taimen se olisi varmasti sen terävistä liikkeistä päätellen. Jumppaaminen kalan kanssa jatkui, ja väänsin #6 Stillmaniacia sen minkä käsistä lähti, mutta kala vaan juroi syvällä. Parin minuutin jälkeen kala alkoi näyttää antautumisen merkkejä, ja tuli ensimmäistä kertaa pyörähtämään pintaan. Tässä kohtaa myönsin toisen virheeni... Kyseessä olikin rautu, ja ihan nätti sellainen. Kalan pintaan saatuani pakotin kalan haaviin, ja siinäkö kohtaa naamalle levisi typerä virne! Nyt oli haavissa elämäni rautu! Ei ehkä pisin koskaan saamani, mutta muodoltaan kyttyrälohen ja amerikkalaisen jalkapallon kadoksissa ollutta lasta muistuttava harkko! Hurjan paksu kaikkiin suuntiin, ja upeat virheettömät punaiset evät valkoisine reunoineen! Sanoisin että elämäni perhokala ja 12 vuotta tunturissa jahtaamani mamelukkikala! 

Tarkkoja mittoja ei vedessä pidetystä ja haavissa mutkallaan olevasta pölkystä saatu, mutta pituus pyöri ~53 cm tuntumassa. Vähemmän yllättäen tämäkin kala kelpuutti punaisen rib-buzzerin, mutta tällä kertaa sivutapsista. Näissä kuvissa ja tunnelmissa oli mukava hiipiä takaisin leiriin nukkumaan, etenkin kun Päty heitti samaiselta paikalta vielä lähietäisyydellä pintoneen ~35 cm raudun tuliaisiksi leiriin. Tästä tuli ikimuistoinen aamuyö, jonka jälkeen itselläni ei ollut varaa pyytää tältä tunturireissulta mitään lisää. 

Pidätyskuva

Nopeasti takaisin hyiseen tunturijärveen...

Kalastusvuorokausi 4 - Perjantai 3.7.2026

Onnistuneen edellisen kalastusvuorokauden jälkeen liikkeet leirissä loivenivat entisestään. Kenelläkään ei ollut kiire oikein mihinkään, ja päivää vieteltiin pääosin leppoisasti leirissä, välillä crocsit jalassa kotirannassa pintaperhoja ja buzzereita neppaillen. Iltapäivällä kävimme kiertelemässä tuulista leirijärveä, mutta vain Miikka virvelimiehenä viitsi uhmata navakkaa kaakkoistuulta heittelemällä. 

Yöksi päätimme lähteä toiselle lähijärvelle porukalla. Kyseiseltä järveltä löytyi kohtuullisen tuulensuojainen ranta, jossa oli ihan leppoissa heitellä. Tapahtumia tai kalahavaintoja ei liiaksi tullut, mutta kuitenkin sen verran, että sekä Miikalle että itselleni osui sopivan kokoiset ruokakalat siiman päähän. Tällä järvellä raudut olivat hoikkia ja pitkiä, minkä takia poikkeuksellisesti otimme kaksi 35-40cm haarukkaan osunutta kalaa ruokakaloiksi. Oma rautuni kelpuutti intterisiimoilla pinkin boobin edessä uitetun oliivin painottoman katkajäljitelmän. 

Kalamies vain lorvii...

Miikka jaksoi vielä iltapäivällä kalastaakin.

Kalastusvuorokausi 5 - Lauantai 4.7.2026

Sää- ja tuuliolosuhteet ennallaan, kalamiesten aktiivisuus edellisen päivän kaltainen. Lauantaipäivää vietettiin leppoisasti crocsit jalassa omassa leirissä, ja lähirannassa, jossa takana ollut kumpare blokkasi mukavasti kaakkoistuulen, antaen mukavat olosuhteet kevyeen perhonheittelyyn. Uittelimme Pätyn kanssa buzzerisettejä varsin staattisesti lähirannassa, välillä rantapenkalla pötkötellen ja kelluvan siiman liikkeitä seuraillen. Juuri tällaisen erittäin passiivisen uiton aikana Päty huomasi pienen värähdyksen vedenpinnalla kelluneessa pintasiimassaan, ja vaistonvaraisen vastaiskun päätteksi päädyttiin pieniin iltapäivätansseihin. Haaviin lipui lopulta todella hieno, vantterassa kunnossa ollut +41 cm rautu. Ruuminrakenteessa oli jotain samaa, kuin aiemmin saamassani isommassa pölkyssä. Jälleen ehdottomasti pituuttaan isompi kala ja hieno buzzer-onnistuminen. Ottiperhona oli punaisella mylar-kierteellä varustettu Diawl bach. 

Kuva eikä pituus tee oikeutta tälle kalalle. 

Illaksi lähdimme vielä porukalla parin kilometrin päässä sijainneelle uudelle järvelle, josta kotiintuomisena kokemusta, poronsarvi, mukava iltakävely ja Miikalle pienehkö rautu.

Väijyssä.

Kalastusvuorokausi 6 - Sunnuntai 5.7.2026

Olimme lauantaina päättäneet, että alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen lyhennämme vuorokaudella reissuamme, sillä sääennusteet lupasivat maanantai-illalle ja ma-ti väliselle yölle kovia vesisateita ja 25m/s myrskytuulia. Tuollaisilla säillä ei ole avotunturi tai pommisuojaa lukuunottamatta mikään muukaan ihmisen paikka. Täten välisiirtymä takaisin autolle aloitettaisi jo sunnuntai-iltana. 

Päivä lorvittiin jälleen leirissä, ja aika ajoin kalasteltiin kotirantaa. Iltapäivällä saatiin taas kokea se yksi epämielyttävimmistä tunturikokemuksista, eli päälle vyörynyt ukkonen. Pötköttelimme kukin omissa poteroissamme ehkä noin kolme varttia, ukkosen ja sateen möyrytessä ympärillämme. Jyrähtelyn hiljalleen vaimennuttua lähdimme vielä heittämään viimeiset heitot kotirannassa... Onhan ukkosen jälkeinen hetki usein varsin otollinen ilmanpaineen vähän muuttuessa. Itse pommitin kotimonttua katkalitkalla ilman tapahtumia. Viereen tullut Miikka sai käytännössä ensimmäiseen heittoonsa Räsäsellä tärpin, ja rantaviivaan saakka seuranneen kalan. Perhot saivat uida täysin rauhassa, mutta heti seuraavalla heitolla Räsästä vietiin ja jarru huusi. Kävin kahluuhousuilla haavimassa Miikalle myös reissun ensimmäisen kunnon raudun, jolle haavimittaa tuli noin ~51 cm. 

Miikan loppukirikala ennen paluuta syvänteeseen. 

Tässä kohtaa oli hyvä laittaa leiri pakettiin, ja käynnistää jalkamarssi kotia kohti. Kävelimme sunnuntai-iltana reilut 3h - 4h autolle päin, ja näin mahdollistimme maanantaiaamuna nopeamman siirtymän autolle. Viimeisessä välileirissä ei enää jaksettu kalastaa. Ehkä jos ilta olisi tyyntynyt, ja kalat alkaneet pintoa, olisi saattanut kylläisten kalaukkojen mieli vielä muuttua, mutta vallitsevissa tuuliolosuhteissa ei rinkan purkaminen houkutellut yhtään enempää kuin oli välttämätöntä... Eikä tässä kohtaa enää mitään voitettavaa tai saavutettavaa olisi ollutkaan. 

Viimeinen leiri

Yhteenveto

Kesän 2026 vaellus oli lopulta erittäin onnistunut monessakin mielessä. Jo lähtötilanteessa odotukset ja toiveet olivat asetettu maltillisiksi, eikä kenelläkään tuntunut olevan minkäänlaisia suoritus- tai onnistumispaineita. Näin ei aina ole ollut, ja silloin tekemisestä usein puuttuu rentous. Ehkä tässä alkaa ikä tehdä tehtävänsä, ja alkaa oivaltamaan, että näidenkään reissujen onnistumista ei mitata kiloissa, kappalemäärissä tai senttimetreissä. 

Yhdelläkään aiemmalla reissulla ei ole heittomäärät, ja kalastustunnit jääneet näin vähiin. Siitä huolimatta onnistumisista ei tarvinnut tinkiä, eikä missään vaiheessa reissua tullut minkäänlaista turhautumista ja onnistumisen pakkoa. Itse kalastin suurimman osan ajasta buzzerisetillä, joka on varsin leppoisaa hommaa, sillä heitot jäävät siinä todella vähälle yhden uiton kestäessä parhaimmillaan useita minuutteja. Myös kipeä olkapää oli mielissään tästä. Kaikki reissun aikana saamani kalat ja kalatapahtumat tulivat pikkuperhoihin (buzzerit, pinturit ja katkat). 

Vesien lämpötilat pyörivät n. 10 asteen tietämissä. Viikko oli varsin tuulinen to-pe välistä yötä lukuunottamatta, eikä pintomista muulloin juurikaan näkynyt. Myöskään vesihyönteisiä ei juurikaan näkynyt satunnaisia vesiperhosia lukuunottamatta. Kunnon pinta-aktiivisuus olisi tod-näk. vaatinut pari lämmintä ja vähätuulista päivää, jolloin hyönteiset olisivat alkaneet kuoriutua, ja kalat ehtineet aktivoitua pintaravinnon perään. 

Reissun ottiperho oli tänä vuonna punainen buzzeri. Parhaat kalat tulivat punaisella "rib-buzzerilla", joka oli sidottu Hanakin H310 BL #14 koukkuun. Myös toisenlainen punainen buzzeri antoi tapahtumia, ja myös Pätyn saama buzzer-kala hairahti punaisella kierteellä höystettyyn Diawl Bachiin. Ehkä pinta-aktiivisuuden vielä puuttuessa kalat söivät surviaissääsken larvoja (bloodworm), joita on tyypillisesti kaloille saatavilla ympäri vuoden, myös silloin kun hyönteisten saatavuus on vielä rajallinen. 

Ruokakokeilujen osalta jatkoon meni myös ruokakerma, joka toi mukavasti paistettuun kalaan ja perunamuussiin lisäpotkua.

Tämän vuoden ottiperho