Paluu Finnmarkin ylängöille 2022

Perinteinen Ruotsin tai Norjan lappiin suuntautuva kalastusvaellus jäi viime kesänä välistä, koronan suljettua Norjan rajat Päijät-Hämeessä asuvilta. Kaldoaivin reissu jäi tällä erää yhden kesän välttämättömäksi syrjähypyksi, ja paluuta Finnmarkin tunturiylängöille pidettiin itsestään selvänä pääsuunnitelmana kesälle 2022 jo ennen kuin viime kesän Kaldoaivin reissuun oltiin edes lähdetty. Tällä kertaa saimme arktiseen retkikuntaamme lisäjäsenen, Pätyn ilmoitettua aikomuksestaan liittyä revohkaan neljän välivuoden jälkeen.

Matkan ajankohtaa siirrettiin jälleen viikolla aikaisemmaksi mm. seuraavista syistä: Mitä aikaisemmin tunturiin pääsee, sitä suuremmat on todennäköisyydet että maastossa on vielä reilusti lunta tarjolla. Aikaisempi ajankohta mahdollisesti tarkoittaisi, että samoissa paikoissa olisi vähemmän ihmisiä liikkeellä (Ainakin Suomalaiset tuntuvat tyypillisesti ryntäävän pohjoiseen heinä-elokuun vaihteen tienoilla ja elokuun ensimmäisten viikkojen aikana). Lisäksi todennäköisyydet kesän 2018 kaltaiseen tunturivesien lämpenemiseen olisi pienemmät heinäkuun ensimmäisen puolikkaan puolella.

Matkaan lähdettiin tällä(kin) kertaa tuttuun tapaan Jyväskylästä sunnuntaina 10.7.2022. Menomatkan aikataulutus ja ajosuunnitelma oli tuttu jo edellisiltä vuosilta... Liikkeelle tulisi päästä siten, että päivän aikana ehditään Inariin burgerille (Hotelli Inarin ravintola menee kiinni 21:30). Menomatka sujui joutuisasti ja perillä Hotelli Inarin pihassa olimme n. 20:15 sunnuntai-iltana. Kolmeen mieheen ajo sujui varsin leppoisasti, eikä ajorupeamat päässeet venähtämään liiaan pitkiksi.

Siirtymäpäivä - 11.7.2022

Lähdimme Inarista kohti Norjaa aamupalan ja kaupassa käynnin jälkeen. Kiirettä ei ollut, koska kalastusluvat alkoivat vasta seuraavana päivänä klo 00:00, eli koko maanantai oli varattu siirtymille, ensin moottorimarssilla ja sitten se uuvuttavampi osuus jalkapelillä. Autolta lähdimme taivaltamaan kohti kohdealuetta klo 15 tienoilla (Suomen aika). Ensimmäiset kilometrit olivat uuvuttavia, koska alkuun tarjolla oli pelkkää ylämäkeä, eikä etelänpuoleinen tuulikaan osunut ylängön pohjoisrinteeseen. Ylhäällä ylängöllä tuuli alkoi helpottaa oloa, ja piti pääosin hyttysetkin poissa ympäriltä. Ennen reissua ja Inarissa meitä oli varoitettu pahimmasta räkästä vuosikymmeniin, mutta toistaiseksi emme näillä leveyspiireillä kokeneet tilannetta millään tavalla häiritseväksi. Illansuussa sää tyyntyi ja selkeytyi ja illasta kehkeytyi varsin nätti ja lämmin, mikä ei rinkkasiirtymisen kannalta ollut ihan optimaalinen kävelysää. Myös ötökkää alkoi ilman tyyntyessä ja lämmetessä ilmestymään, mutta edelleen kiusana oli vain sääskiä, joiden kanssa tulee kyllä toimeen helposti pukeutumalla. Täkäläiset sääsket olivat kaiken lisäksi aloittelijoita, ja tyytyivät lähinnä lentelemään ympärillä, laskeutumatta edes pistohommiin. Leirijärven saavutimme illalla 21-22 välillä, jonka jälkeen laitoimme teltat pystyyn ja seurasimme tuoreen leirijärven elämää, samalla kun lapioimme päivällistä naamariin. Järven tyynissä kohdissa näkyi harvakseltaan tuikkeja, ja rantaviivassa näkyi muutamia rantaa seurailevia vanoja, kalojen uidessa aivan pintakalvossa kiinni nilkkasyvyisessä vedessä.

Vuoden 2022 kokoonpano juuri ennen rinkkojen selkään nostoa.

siirtymäpäivän tunnelmia

Kalastuspäivä 1 - Tiistai 12.7.2022

Vaikka olimme saaneet leirin pystyyn hyvissä ajoin, meinasi itselläni olla käynnistymisvaikeuksia kalastuksen suhteen. Koko päivän kävely rinkka selässä oli vienyt aika paljon voimia, ja kaikkien kamojen kasaaminen aiheutti taas lähinnä ärtymystä. Nyt ei kuitenkaan voinut jäädä telttaan lepäilemään järvenpinnan ollessa tyyni ja kalojen pintoessa... Näitä hetkiä ei nimittäin tyypillisesti liikaa viikon tunturireissuun osu, ja olipahan sääennusteetkin seuraaville päiville jo huomattavasti synkeämpiä.

Päty kasaa settejään kärsimättömästi, katse tiukasti järvenpinnalla...

Ensimmäisenä leiristä liikkeelle pääsi Päty, joka suuntasi kohti järven eteläpäässä pintovia kaloja. Itse jäin toljottomaan leirirantaan, ja heittelin pinturia lähinnä sokkona syvän ja matalan rajalle... Kävelyä oli ihan riittävästi takana tälle päivälle. Tovin heittely toi yhden nousun pintaperhoon, mutta kiinni kala ei jäänyt, ja vahva tuntemus oli, että kyseinen kala oli kohtuullisen pieni ns. rantapuikkari. Leirirannan ollessa hiljainen päätin kääntyä 180 astetta ja marssia katsomaan miltä viereinen pienempi järvi näyttää. Hiippailin järven pohjoispäähän, ja jo kaukaa näin että pohjoispäässä rannan lähellä pintoo useita kaloja. Hiivin lähemmäksi arvioimaan tilannetta tarkemmin, ja jätin suosiolla upposiimasetin mättäälle rinteeseen. Ranta oli todella matalan näköinen, mutta pintovat kalat vaikuttivat ihan hyvän kokoisilta, ja niitä oli paljon... oikeastaan joka puolella. Osa kaloista oli aivan penkoissa kiinni, vaikka vettä ei juurikaan ollut nilkkasyvyyttä enempää. Könysin rantamättäälle peikkokävelyn ja konttauksen välimallia muistuttavalla tekniikalla pintaperhovapa käsissäni... Päätin vielä istuskella mättäällä hetken ja katsella hieman epätodellista tilannetta. Mättäällä paikallaan istuessani aivan nenäni edestä, ehkä metrin päässä minusta, ui pari ~40 cm taimenta.

Olin kasannut pinturisiimat #6 Stillmaniaciin, koska halusin jatkaa kyseisen vavan testausta kalojen kanssa ohuilla piuhoilla. Ensimmäinen heitto mustalla emergentillä toi hyvin nopeasti vauhdikkaan tärpin, jonka sössin vetämällä perhon kalan suusta. Seuraavassa nousussa olin paremmin mukana, mutta siimat suoraan vastaiskusta poikki... Ehkä olin liian täpinöissäni. Uutta perhoa siiman päähän, tällä kertaa musta pinturi #14... Parin tyhjän heiton jälkeen tuikkivana alkoi rauhallisesti lähestyä perhoani, joka kellui aivan rantamatalassa... Pitkiä sekuntteja... ja otti. Hyvänkokoinen taimen poimi pinturini rauhallisesti pinnasta ja nilkkasyvyisessä vedessä riehaantui välittömästi siiman kiristettyäni... Päätin ottaa väsytyksen heti kelalle, ja siirsin käteni suoraan kammelle päästäen samalla siimasta irti, jotta matalassa riehaantunut kala ei heti katkoisi siimoja. Sinänsä hyvä ajatus, mutta ennen "väsytyksen kelalle ottoa" kannattaisi ne mättäällä lojuvat muutamat metrit löysää siimaa ottaa sisään. Aika hiljaista oli siiman päässä sen jälkeen, kun hölmistyneenä sain taas uudemman kerran siimasta kiinni. Aivan käsittämätöntä kohellusta! Seuraava kala riehaantui jälleen rantamatalassa silmittömästi ja ryntäsi siimat poikki muutaman sekunnin kalan pitelyn jälkeen, kun sormet eivät osanneet antaa riittävän sulavasti siimaa rajuun syöksyyn lähteneelle kalalle. Seuraava kala irtosi ihan muuten vaan, johon alkoi jo vaikuttamaan oleellisesti se, että olin tullut tosi varovaiseksi katkottuani kaksi kertaa siimat. Hyvä muistutus taas siitä, miksi ensisijaiset pintaperhovapani ovat luokitukseltaan kevyempia #3-#5 keppejä. Käyttämäni tippipaksuus oli 0.14 - 0.16 (siirryin 0.16 paksuuteen parin katkon jälkeen).

No, ei muuta kun uutta matoa koukkuun. Tällä mättäällä koheltaessani olin saanut säikytettyä aika monta paikalla ollutta kalaa syömähaluttomaksi, joten päätin hieman liikkua ja tavoitella hieman etäämmällä pintovia kaloja. Sidoin siiman päähän vaaksiaisjäljitelmän, ja lähdin könyämään kohti läheistä niemenkärkeä, jossa näkyi useampi pintaruokaileva kala. Hetken heittelyn jälkeen kala kelpuutti perhoni, ja tällä kertaa tuli haaviin saakka... vajaa 40 cm taimen. Päätin laskea tämän kalan vielä takaisin, ja jatkoin kalastusta määrätietoisesti rannalla edeten. Seuraava 30 min toi useamman tapahtuman vaaksiaiseen, joista haaviin päätyi pari 35 - 40 cm taimenta. Päätin ottaa toisen kaloista ruokakalaksi, joka tarkoitti kalastuksen lopettamista. Lähin tässä vaiheessa tiedossa ollut lumipenkka oli leirijärvemme toisessa päädyssä vastarannalla, joten kävelin ~ 3 km lenkin lumikasalle, kalan säilyvyyden varmistaakseni. Leiriin palattuani Miikka oli jo pötkinyt nukkumaan ja Pätykin valmisteli itseään makuupussiin kellon huidellessa n. 06:00 tienoilla. Tätä kalaa ei enää ennen nukkumista alettu valmistamaan, koska mittarissa alkoi olla 24h valvomista. Kala päätyi lumella täytettyyn maakuoppaan odottamaan "aamua". Kuuden ja seitsemän välissä sää vielä tyyntyi uudemman kerran, joka sai Pätynkin vielä kömpimään teltasta ulos, ja lähtemään viereisellä järvellä mellastavien kalojen perään hetkeksi.

Rantapenkoissa parveili runsaasti sekä vaaksiaisia että vesiperhosia...

..Joten perhon valinta ei ollut tällä kertaa vaikea tehtävä.

Vaikka menneet tunnit olivat tarjonneet huippulaadukasta pintaperhokalastusta, ja olosuhteet olivat täydelliset, oli oma mielentilani lähes koko illan lähinnä ärsyyntynyt mm. kaikkeen maholliseen. Edellisten päivien matkustus, kävely ja univelka teki tehtävänsä. Muistelisin että näin on saattanut käydä joskus ennenkin ensimmäisen kalastusluvan kanssa.

Tiistaipäivä oli lähes helteinen, mikä teki teltassa nukkumisen jokseenkin mahdottomaksi. 24h valvomisen ja parinkymmen kilometrin kävelyn jälkeen olisi kunnon unet tehneet höpötitiä, mutta eipä se auttanut kun nousta Haltin tunnelisaunasta uuden päivän viettoon. Tiistaipäiväkin oli yllättävän tyyni, ja edellisen päivän kovasta rasituksesta johtuen päätimme jäädä viettämään sitä ns. leirijärvelle. Kiertelin järven toiselle puolelle buzzeri- / nymfisetin kanssa, ja yritin jallittaa ajoittain pintomaankin innostuneita kaloja... Pinturirasian olisi toki voinut ottaa mukaan, mutta eihän sitä viitsi, kun ihan vaan käy pari heittoa heittämässä. Useita tunteja myöhemmin oli palattava leiriin tyhjin käsin lounaalle. Eipä kuitenkaan harmittanut, koska iltapäivä oli ollut olosuhteiden puolesta hieno, ja tehty settivalinta pakotti myös yrittämään kalojen jallitusta ns. ei niin tutuilla tekniikoilla. Illasta vielä kävin leirijärven "vastarannalla" heittämässä upposetillä, tuulen alettua voimistua iltaa kohden. Illan piston saldona yksi pikkurautu oranssilla boobilla.

Kalastuspäivä 2 - Keskiviikko 13.7.2022

Sääennusteet olivat luvanneet keskiviikolle vaihtelevaa ilmaa... Illasta olisi pitänyt alkaa satamaan ja ehkäpä jopa ukkostamaan. Tuuli oli navakahko ja tuli kaakosta. Herättyämme päätimme pakata reput ja lähteä käymään parin kilometrin päässä olevalla, aikaisemmilta vuosilta tutulta järvellä, jossa tiedettiin rautua uivan. Illaksi luvattu sade alkoikin jo menomatkalla kohdejärvelle, eikä oikein kunnolla loppunut missään vaiheessa päivää. Emme kuitenkaan antaneet sateen haitata... Sateelta pystyy suojautumaan pukeutumalla. Suurempi riesa tunturissa on kova tuuli, joka ajoittain tekee kalastuksesta etenkin perhovälinein hyvin haasteellista.

Alku-upotuksia tehdessä ehti miettiä kaikenlaista...

Olimme suurehkon, vuorien ympäröimän järven itärannalla kohtuullisen hyvin kaakko-itä suuntaiselta tuulelta suojassa, eikä tuuli älyttömästi heittämistä haitannut... Kunhan ei lähtenyt suojaa antavien nyppylöiden takaa pois. Kalastuksellisesti oli tosi hiljaista... Piiskattiin järveä kolmeen ukkoon useampi tunti, jonka perusteella voi sanoa ettei kalojen aktiivisuus ollut kovin korkea. Itse upottelin perhojani parhaimmillaan parin minuutin upotuksilla pohjan löytääkseni... Kovan yrittämisen jälkeen joku kävi tukistamassa perhoani, mutta ei jäännyt kiinni... Jatkoin perhojen nypläystä kohti rantaa, ja hieman ennen kuin perhot saapuivat syvän ja matalan rajalle, ja aloin jo hitaasti nostaa heittopäätä välttääkseni pohjakosketuksen penkanreunaan, tärähti kohtuullisen vihaisesti. Kala pisti varsin miehekkäästi hanttiin, mutta antautui kuitenkin lopulta. Haavissa kala sotki itsensä litkaani, ja lopulta ainoa kalassa kiinni ollut koukku oli kalan perseessä ollut katka. Epäselväksi jäi mihin perhoon kala oli lopulta ottanut, mutta kroppakala se ei ainakaan tärpistä asti ollut, koska otti tuli tosi terävästi näpeille hyvin hitaaseen uittoon. Koska kalastus oli ollut tosi vaikeaa ja hiljaista, päätettiin ottaa tästä ruokakala, joka jälleen lopetti oman kalastukseni pitkäksi aikaa. Ruokakalan ottajan vastuulla kun on kalan säilyminen, mikä tarkoitti tässäkin tapauksessa sitä, että Miikan ja Pätyn jäädessä kalastamaan, itse lähdin etsimään lunta takanamme olevan "vuoren" rinteiltä.

Päivän ensimmäinen ruokarautu

Lähdimme ruuan jälkeen Pätyn kanssa vielä katsatamaan järven eteläpäätä, josta emme enää tapahtumia saaneet. Eipä tosin kalastuskaan erityisen aktiivista ollut. Myöhemmin perässä tullut Miikka sen sijaan sai vielä raudun, joka päätettiin myös ottaa eräksi, nyt kun luntakin oli tarjolla. Ruokakalojen osalta oltiin sovittu, että niitä otetaan hieman etupainoisesti, jotta reissu ei jää ainakaan kesken siitä syystä, että ruoka loppuisi. Olimme laskeneet ruokakalojen varaan 1-2pv, joka tarkoitti kolmeen mieheen kaikkiaan noin 4-5 kalaa viikon aikana.

Päivän toinen ruokarautu

Lopetimme kalastuksen sään ollessa aika kelju ja kalojen aktiivisuuden ollessa tosi heikko. Ruokakalatkin oli otettu sekä illalle, että seuraavalle aamulle, joten vahinkokiduskalojenkin takia nyt oli hyvä hetki palata leiriin, ja yrittää nukkua edellisen vuorokauden univelkoja hieman takaisin.

Kalastuspäivä 3 - Torstai 14.7.2022

Torstain sääennusteet näyttivät jälleen siltä, että päivä menisi puolipilvisenä, ja ilta märemmissä merkeissä. Edellisen päivän ukkonenkin oli siirretty nyt torstai-illalle. Tuulensuunta oli pysynyt ennallaan, eli etelä- kaakkoakselilla. Päätimme lähteä kartoittamaan etelässä olleita paria kartalla mielenkiintoisen näköistä järveä. Aamupalan ja kamojen kasailun tuoksinnassa kävin heittelemässä leirirannassa, ja hieman yllättäen sain leirirannasta ihan kelpo taimenenpulikan, joka ei voinut vastustaa hitaasti interrisiimoilla uitettua mustaa pinkkikuulaista #16 liitsiä.

Päty oikoo siimoja leirirannassa ennen päiväretkelle lähtöä.

Liikkeelle lähdettyämme saavutimme kohdejärven vajaan tunnin kävelyn jälkeen. Tämäkin järven ympärillä oli kohtuullisesti korkeuseroja, jotka luovat hyviä "suojapaikkoja" samasta suunnasta puhaltavalta tuulelta. Järven itäreuna oli varsin hyvin kalastettavissa. Alkuun keskityin laskupuron suuhun, mutta ainakin näin päiväsaikaan paikalla oli vain pieniä taimenia, vaikka syvyyttäkin oli ihan mukavasti. Kalastelimme järveä vähän eripuolilta ilman kummempia saaliita tai kalakontakteja saatika -havaintoja. Tässä vaiheessa idän suunnalta mäkien takaa alkoi kuulua ääntä, jota varsinaisesti en erityisemmin olisi halunnut kuulla... Ukkonen. Aikaisempien päivien ukkosennusteet olivat olleet vääriä hälyytyksiä, mutta nyt alkoi kuulostaa siltä, että tämäkin luonnonilmiö päästään avotunturissa kokeilemaan. Kokoonnuimme nopeaan neuvonpitoon, ja päätimme käydä viemässä kaikki vavat nippuun järven penkalle, ja itse siirryimme lähitienoon alavimpaan paikkaan. Otimme toisistamme hieman turvaväliä ja jäimme kukin kökkimään omiin poteroihimme kuin tuomionpäivää odottaen. Ukkospilvi etenee tunturiylängöllä uskomattoman nopeasti, ja myrskyn reunan päälle hivuttautumisen seuraaminen oli luvalla sanoen hieman pelottava kokemus. Pilven vyöryessä päällemme, tuntui kun joku olisi sammuttanut valot, samalla kun isot sadepisarat alkoivat moukaroimaan selkää. Itse kykin pienessä kuopassa pää jalkojen välissä maata tuijottaen, ja välähdysten ja jyrähdysten välejä laskien. Tällä kertaa myrskyn keskus ja lähimmät salamat ohittivat meidän nopeasti noin reilun kilometrin päästä, eli säikähdyksellä selvittiin. Jos myrsky tulee tunturissa nopeasti, niin nopeasti se myös menee. Maata tuijotellessani ihmettelin kun kuin sormia napsauttamalla joku olisi laittanut valot takaisin päälle, sateen yhä rummuttaessa selkää. Mietin jo että mahtaako kyseessä se olla valo, joka urbaanilegendojen mukaan on nähtävissä ihmiselon lopun hetkellä. 😁 Jyrinä lakkasi, ja vahtui tasaiseksi rauhalliseksi vesisateeksi, joten nousimme suojistamme lounaan valmistukseen. Ukkosta ei sivistyksen parissa tule juurikaan mietittyä, eikä kaupungissa edes huomattua. Sen sijaan täysin puuttomalla ja suojattomalla ylängöllä se on kunnioitusta herättävä luonnonilmiö. Vaikka äkkiseltään ajattelisi, että sen kun menee teltan suojiin odottelemaan, niin on syytä muistaa että telttaan ei saisi etenkään tunturissa jäädä, vaan siirtyä nimenomaan mahdollisimman alavaan paikaan, ja tekeytyä mahdollisimman pieneksi. Teltta kun tuppaa avoimessa tunturissa usein olemaan selkeästi muusta maastosta erottuva kohde, ja alumiiniset kaaret vielä toimivat hienosti ukkosenjohdattimena, ja oikein kutsuu salaman sähkölatausta purkautumaan kauttansa maahan.

Päivän kohdejärvi

Ukkosen mentyä ohi tuli hetkeksi jopa kohtuullisen tyyni hetki. Kalojakin alkoi näkyä pintakalvossa muutaman hypyn verran. Siirryimme kukin tahoillemme jatkamaan kalastusta. Itse suuntasin paikkaan johon ennen ukkosta lopetin, koska olin löytänyt kohtuullisen nopeasti syvenevän rannan, jossa "tiputuksen" jälkeen oli vielä hiekkapohja (ei louhikkoa). Alkuun kalastin intterisiimalla ja parilla liitsillä/streamerillä. Lähes heti kalastuksen aloitettuani sain nätin taimenen samaisella mustalla liitsillä, kuin aamupäivällä leirirannasta. Päätin vaihtaa tekniikkaa, ja yritin saada kalaa litkalla, jossa päädyssä oli musta pieni boobi, ja sen yläpuolella kaksi katkaa. Aikaisemmin mainitsemani hiekkapohja tulee tässä kohtaa tärkeäksi, kun halusin uitella katkoja esikuvien mukaisesti hitaasti pohjaa pitkin epäsäännöllisesti nykien, boobin "rauhoittaessa" katkojen uppoamista päätyperhona. Ajattelin, että boobi toimisi myös hieman isompana perhona hyvänä houkuttimena, ja toisi uteliaita kaloja hieman kauempaakin litkan luokse. Kalat olivat nyt selvästi otillaan, koska lähes jokaisella heitolla tuli tärppi... Tärpit tosin tulivat pääosin siinä vaiheessa, kun odottelin perhojen laskeutumista kalastussyvyyteen (n. 1 min alku-upotus). Useamman kerran lähti siimat käsistä alku-upotuksen aikana... Sain penkan reunalta useiden tärppien lisäksi muutaman taimenen, mutta kaikki haaviin saakka tulleet kalat olivat enemmän kiinnostuneita boobista kuin sen edessä olleista katkoista. Nyt ei kuitenkaan ruokakaloja otettu, koska matka leiriin oli pitkä, eikä lähitienoolla ollut lunta saatavissa. Lisäksi laskeskeltiin, että tämä on hyvä päivä syödä mukana olleita retkiruokia, akuutin ruokakalatarpeen jo pienennyttyä edellisten päivien muutaman ruokakalan myötä. Paluumatkalla heittelimme vielä ylempänä ketjussa ollutta isompaa järveä, mutta tosi laiskasti. Palasimme leiriin kohtuullisen korkean nyppylän yli, josta tähystelimme kaikkia lähitienoon järviä. Leiriin palattuamme pötkimme nukkumaan, tyytyväisenä siitä että selvittiin ensimmäisestä ukkoskoitoksesta hengissä. 😀

Kalastuspäivä 4 - Perjantai 15.7.2022

Perjantaina puolenpäivän jälkeen herättyämme aloimme suunnitella päivän kalastuskohteita. Ilma oli ihan nätti, joskin etelänpuoleinen tuuli oli äitynyt melkoisen voimakkaaksi. Etelätuuli on yksi huonoimmista vaihtoehdoista näillä ylängöillä, koska kaikki järvet ovat pääsääntöisesti pohjois-etelä-suuntaisia, ja hyvin tyypillisesti muutkin maaston korkeuserot seuraavat samaa kaavaa, jolloin idän ja lännen puoleiselta tuulelta on huomattavasti helpompi löytää suojaa.

Aamupäivän valokuvaus-session hetelmiä leirin viereiseltä purolta

"Hitaan aamun" jälkee päätimme lähteä tekemään hieman pidemmän päiväreissun suuremmalle järvelle, jonka ohitimme rinkat selässä ensimmäisenä päivänä. Matkalle osui vielä kourallinen pienempiä ylänkölampareita, jotka voisimme samalla kävelyllä käydä tutkimassa. Leirin ja pääkohteen välissä olleet pienet järvet näyttivät kyllä ihan lupaavilta, mutta tuuli teki kalastuksen mahdottomaksi vaahtopäiden täyttämillä järvillä, etenkin kun reittimme kulki näiden järvien pohjoispuolelta, jonne etelätuuli pääsi esteettä puhaltamaan.

Useamman kerran alkuviikon aikana siimat kalojen kanssa pätkinyt Päty sai navakan tuulen avittamana vihdoin kunnon monnin haaviinsa saakka.

Olosuhteiden pakosta päätimme kävellä suoraan suuremman järven eteläpäähän etsimään tuulelta suojassa olevia poukamia. Lisäksi "pääkohteen" ympärillä oli pari pienempää järveä, jotka olivat kartan perusteella niin jyrkkärantaisia, että niiltä olisi mahdollista löytää suojaisia rantoja. Itse päätin jäädä pääkohteen etelärantaan Miikan ja Pätyn suunnatessa tutkimaan lähitienoon pikkujärviä. Tovin kirkkaassa auringonpaisteessa heiteltyäni, ja useamman perhon pohjaan jätettyäni, päätin itsekin lähteä katselemaan tienoon järviä. Kävelin aika pitkän tovin kalastamatta ja kiipesin läheisen nyppylän päälle istuskelemaan, kun kalastus ei nyt oikein näissä olosuhteissa maistunut. Keskityin hyvän tovin maisemien katseluun ja valokuvien ottamiseen.

Illansuussa syödyn lounaan jälkeen tuulikin alkoi hieman tyyntyä. Kävimme Pätyn kanssa kopaisemassa järven pohjoispäässä olevan laskuojan suun ilman tapahtumia, Miikan kiertäessä järveä vastakkaiseen suuntaan. Tuuli haittasi edelleen siinä määrin, että heitot jäivät aika vähäisiksi, ja kun niillä vähilläkin heitoilla sai lähinnä perhot pohjaan, niin kalastusinto ei ollut erityisen korkealla. Menin jälleen istuskelemaan korkean nyppylän päälle, johon tuuli vielä osui, antaen hetken rauhan perässä kulkevalta mäkärä- ja hyttyspilveltä. Päty oli hetkeä aikaisemmin mennyt ohitseni, ja kalasteli jo parin sadan metrin päässä niemen kärjessa tuulen ja tyynen rajalla pintaperhoa viistätellen. Kuulin korkealle nyppylälle saakka molauksen kalan hermostuttua totaalisesti Pätyn viistättämään vesiperhosjäljitelmään. Kala tuli kuin tulikin haaviin saakka, ja oli varsin komea +50 cm tunturitaimen... Huomattavasti isompi, kuin mitä tyypillisesti näistä järvistä yleisimmin saa. Tässä kohtaa voi sanoa, että onnistuminen meni nyt täysin oikeaan osoitteeseen... Niin paljon oli Pätyllä ollut epäonnea kalojen sekä välineiden kanssa (kahlureiden molemmat lahkeet alkoivat vuotamaan, mukana olleet fluorocarbon-tipit olivat muuttuneet vetolujuudeltaan metrilakuksi, useita katkeria karkuutuksia ja vielä katkerampia sivusta seuraamisia, kun me Miikan kanssa onnistuimme pussittamaan kaloja hankalissa olosuhteissa) 😆.

Ranta täynnä käsiä ja jalkoja...

Hieno +50 cm pintaperhon kelpuuttanut taimen, joka samalla nosti Pätyn pois nollakerhosta (alle ~35 cm kaloja ei lasketa) suoraan reissun suurimmalla kalalla.

Pätyn saaman kalan jälkeen lähdimme suunnistamaan takaisin leiriä kohti kulkien samaa reittiä mitä oltiin tultukin. Kuten sääennusteet olivat luvanneet, tuuli alkoi tyyntyä toden teolla, ja mäkien päälle päästessämme näimmekin jo pikkulammilla runsaasti vedenpinnassa räpisteleviä vesiperhosia, sekä tovin jälkeen myös niiden perässä mulahtelevia kaloja. Teimme matkalla satunnaisia heittoja pintovia kaloja kohti, mutta koska vaikuttivat pintakäyntien perusteella pienehköiltä, liikuimme kohtuullisen joutuisasti seuraaville lampareille. Seuraavalla järvellä tuikkeja olikin jo enemmän, joskin tässä vaiheessa vielä kaukana heiton kantamattomissa. Tovin kalastelun jälkeen saimme pari pienehköä taimenta, jonka jälkeen jatkoimme matkaa, koska tiedossa oli myös järviä/lampareita, joissa olisi varmuudella myös isompaa kalaa. Pintaperhoikkunat ovat sen verran lyhyitä, että pitää tarkkaa miettiä miten ne hyödyntää... Huonoin vaihtoehto on tietysti käyttää tyynihetki kävelyyn, mutta sen riskin me nyt päätimme ottaa.

Aloimme olla jo kohtuullisen lähellä leiriämme kun itse päätin jäädä pienehkölle järvelle, jonka kaakkoisnurkassa laskupuron alla pintoi useita kaloja. Ensimmäinen heitto vesiperhosjäljitelmällä (#54 #14) toi ensimmäisen tärpin, joka lopulta päätyi haavin heilahdukseen. Oikein nätti ja pulleavatsainen taimen, jonka laskin nopeasti takaisin kalastusta jatkaakseni. Kokeilin samaisessa paikassa rasiassa olleita vesiperhosprototyyppejä, saaden pari ottia, sekä ainakin yhden selkeän perhon hylkäämisen aivan perhon vierestä. Yksi edellisen kalan kokoinen taimen kävi haavin kehällä, mutta livahti vielä kerran rynnäkköön, jonka aikana perho irtosi suupielestä. Lähdin siirtymään eteen päin, ja koska olin pahimmat pintaperhostelupoltteeni saanut sammutettua, päätin että seuraavan kalan otan eräksi ja lopetan kalastuksen. Tovin kävelyn jälkeen huomasin vieressäni olevan kallion edessä taas useamman pintovan kalan. Heitin perhon lähestyvää tuikkivanaa kohti, ja hetken päästä haavissa köllötteli sopiva ruokakala. Olosuhde oli nyt sellainen, että tuntui että mikä tahansa kelluva perho kelpasi... Perässä tullut Miikka taas ei virvelivälinein saanut minkäänlaisia tapahtumia ahkerasta pommittamisesta huolimatta. Kalan otettuani lähdin jälleen lumenhakuun, ja suuntasin teltoille. Jälkiviisaana on hyvä sanoa, että ajoitukseni oli kohdillaan, sillä teltoilla ollessani tuuli taas alkoi hiljalleen yltyä, ilma kylmeni ja pintakäynnit loppuivat.

Tämä kala sai vielä vapautensa takaisin...

Seuraavasta haaviin saakka tulleesta tuli meille iltapala.

Värikäs hetki auringon ollessa kuta kuinkin niin alhaalla kuin se tähän aikaan vuodessa käy.

Myös sääskillä oli ruokakello soinut iltapalan merkiksi...

Kalastuspäivä 5 - Lauantai 16.7.2022

Edellisenä päivänä katsottujen sääennusteiden perusteella oletusarvo lauantaille oli se, että se tultaisi pötköttelemään teltassa. Vettä nimittäin piti tulla taivaalta kuin saavista kaatamalla... Lauantaina herätessämme kuitenkin tarkistimme ennusteita, ja yllätys yllätys ne olivat jälleen muuttuneet. Uuden ennusteen mukaan luvassa oli synkeän pilvinen, sumuinen ja tuulinen päiviä, mutta yhtäjaksoinen sade oli peruttu. Eli ihan normaali kalastussää tunturissa!

Päätimme lähteä katsomaan pientä ylänkölampea, jonka ohi olimme aikaisemmin viikolla kävelleet, ja tuolloin todenneet että rannassa näkyi kalanpoikasia ja syvyyttäkin oli enemmän kuin riittävästi. Lampare oli myös sellaisessa "kattilassa" vuorenrinteiden syleilyssä, että tuulikaan ei pakolla joka paikkaan pääsisi liiaksi osumaan. Vaikka lampi oli pieni, oli se niin syvä, etten päässyt perhovälineillä pohjan kanssa kosketuksiin millään (tai sitten pohja oli hiekkaa). Kalastelin lamparetta kovassa sivutuulessa ja sumussa ehkä tunnin, kunnes päätin siirtyä leirijärven pohjoispäähän, koska tuuli oli yön aikana kääntynyt pohjoiseen.

Pienen ylänkölampareen kalastusta

Löysin leirijärven pohjoispäästä mielenkiintoisen paikan, jossa parikymmentä metriä pitkän nilkkasyvyisen sorariutan jälkeen järvi tippui suoraan syvyyksiin. Kohta oli myös kohtuullisesti tuulelta suojassa järven pohjoisrinteiden ansiosta. Hiippailin lähemmäs syvän ja matalan rajaa, ja heitin intteri lasisiimalla kolmen perhon litkan (pinkki boobi + katka + katka) kohti horisonttia. Annoin noin minuutin alku-upotuksen, jonka jälkeen aloin nyhräämään perhoja rauhallisesti takaisin. Kun olin saanut perhot niin lähelle, että olin ottanut jo pari metriä heittopäätä sisään, aloin hiljaa nostaa settiä ylemmäs välttääkseni pohjakosketuksen penkanreunaan. Rauhallisen noston aikana tömähti kala kiinni. Punainen vilahdus paljasti että leirijärvestä oli vihdoin löytynyt yhteistyöhaluinen ok-kokoinen rautu. Tämä ensimmäisen heiton rautu tuli myös haaviin saakka, ottiperhona päätyperhona ollut pinkki boobi. Tässä kohtaa itselläni ei ollut aikomustakaan ottaa ruokakalaa, mutta koukun irrotettuani rantavesi värjäytyi punaiseksi, ja kala pumppasi runsaasti verta kiduksistaan... Jostain syystä boobien kanssa näin on käynyt itselleni ennenkin. Paikallaan leijuva boobi löytyy usein syvältä kalan kurkusta. Olisin halunnut jatkaa kalastusta vielä, ja saada onnistumisen myös katkoihin, joiden erilaisia uittotekniikoita olin ahkerasti viikon aikana treenannut. Koska alkuperäinen aikomukseni ei ollut ottaa enää ruokakalaa, ei minulla ollut kalapussia mukana. Meinasin jatkaa vielä tovin kalastusta saatuani kalalle lunta vieressä olleesta kinoksesta, mutta kala herätti turhan paljon kiinnostusta paikalla pyörineiden tunturikihujen keskuudessa. Ei auttanut kun lähteä viemään kalaa leiriin parin kilometrin päähän, vain yhden heiton jälkeen. Kala poikkesi aikaisemmista kolmesta viikon aikana ottamastani ruokakalasta siten, että sen vatsa oli pullea ja täynnä juuri syötyä järvikatkaa. Aikaisempien kalojen ruuansulatuskanavat olivat käytännössä täysin tyhjiä. Syöntiajankohtaa voi yrittää haarukoida sen perusteella, kuinka sulaneita katkat ovat. Katkojen väri myös muuttuu kalan ruuansulatuskanavassa kellertäväksi / oranssiksi, mutta nämä olivat kaikki vielä tuoreen oliivin värisiä ja sulamattomia. Ehkä tuulen kääntyminen pohjoiseen oli nyt laukaissut kalojen ruokahalun. Kovin nihkeää se oli koko viikon ollut, muutamaa lyhyttä hetkeä lukuun ottamatta. Leirissä käytyäni palasin "rikospaikalle" vielä Pätyn kanssa hetkeksi siinä toivossa, että paikalla olisi edelleen rautuparvi syömässä. Muuten tuskin olisin jaksanut lähteä, mutta tiedossa oli, että tämä olisi viimeinen varsinainen kalastusvuorokausi, joten heitot alkoivat olla aika vähissä tämän vaelluksen osalta. Pikainen käynti penkan reunalla toi vielä yhden taimenen, joka edellisen raudun tavoin ärsyyntyi pinkistä boobista juuri samassa vaiheessa uittoa kuin rautukin.

Sumun keskellä

Vahingossa ruokakalaksi päätynyt rautu ~43cm

Syönnösnäyte - Oliivit järvikatkat olivat kooltaan keskimäärin n. 1 cm pituisia, eli kohtuullisen pieniä. Ei missään nimessä lähellekään kahta senttiä tai edes puoltatoista.

Kalastuspäivä 6 - Sunnuntai 17.7.2022

Sunnuntaina pakkasimme leirimme kasaan ja lähdimme välileirin kautta kohti autoa. Välileiri saatiin vielä potentiaalisen järven viereen, mutta ilta ei mitään mainitsemisen arvoisia kalatapahtumia tuonut, ja kalastuskin oli tosi laiskaa. Itse päätin olla heittämättä mitään muuta kuin pintaperhoa, ja sitäkään ei huvittanut heitellä sokkona, joten kun pintomista ei näkynyt, jäivät heitotkin vähiin.

Päty hakee vielä onnistumisia viimeisellä leirijärvellä.

Siinä se ottipaikka olisi... kun vaan jaksaisi heittää.

Pohdintoja ja yhteenvetoa

Kesän 2022 reissu oli ihan onnistunut, vaikka kalojen aktiivisuus ei ollutkaan sillä tasolla kuin joillakin aikaisempien vuosien reissuilla. Reissufilosofiamme on mennä aina uusille järville, sen sijaan että palattaisi takaisin jo hyväksi todetuille paikoille. Tälläkin reissulla päästiin kalastamaan n. kymmentä ennestään tuntematonta tai jollain edellisellä reissulla vähemmälle huomiolle jäänyttä järveä. Tällä tavoin saa vuosien saatossa kartoitettua laajoja alueita, ja toisekseen uusien järvien kanssa on aina oma jännityksensä, hyvän kalapaikan löytymisen tuomaa "löytämisen iloa" unohtamatta.

Testailin aktiivisesti uusia tekniikoita, ja yritin saada onnistumisia ei itselleni niin tavanomaisilla tekniikoilla ja perhoilla. Perusvarma pienten streamerien mätkiminen jäi nyt vähemmälle kuin aikaisemmilla reissuilla, joka tod.näk. hieman pienensi omaa kokonaissaalista. Pikkuperhoilla kalastus on hidasta, ja erityisesti ennestään tuntemattomissa paikoissa ei ehkä se ykkösvalinta, mikäli haluaa saaliin määrän maksimoida. Streamereillä on nopea haravoida ja kartoittaa uusia vesiä, ja aina lopulta jonkun kalan hermo pettää.

Uusista tekniikoista ehdottomasti jatkoon menee isojen pintaperhojen ennakkoluuloton viistätys syvän ja matalan rajalla, sekä tuulen ja tyynen rajalla, vaikka pintakäyntejä ei näkyisikään. Erityisesti Päty kalasteli paljon näin, ja sai kasapäin tapahtumia (ja tärpistä katkenneita piuhoja) tällä menetelmällä. Itsekin sain odottamattomia tärppejä tuulisella järvellä viistätettyyn vaaksiaiseen. Toinen menetelmä jonka käyttöä aion sinnikkäästi jatkaa on katkajäljitelmien uitto. Pohjia pitkin uittelu on melko hidasta, ja paikoitellen perhohävikki on ärsyttävän suurta. Katkat ovat kuitenkin todella merkittävä ravinnonlähde karujen tunturijärvien kaloille. Itse sain useita hyviä kaloja katkalitkalla, jossa päätyperhona oli jokin ärsyke- / huomioperho. Eihän sitä tiedä, vaikka homma olisikin ajoittain mennyt toisin päin kun itse kuvittelin, eli että kalat ovat alkujaan kiinnostuneetkin pohjan lähellä liikkuvista katkoista, mutta lopulta valinneetkin räikeän ärsykeperhon syönnin ollessa heikkoa.

Hyönteisiä näkyi rannoilla runsaasti, ja jos ilma jossain kohtaa tyyntyi, näkyi monenlaista pörriäistä. Rantakivikot olivat paikoin täynnä koskikorennon nymfejä, sekä aikuisia kookkaita koskikorentoja. Rantakasvillisuuden seassa näkyi koko viikon runsaasti vaaksiaisia sekä eri kokoisia vesiperhosia (myös todella suuria). Myös ruskeita kohtuullisen isoja päiväkorentoja oli paljon. Ohessa veljeni Miikan ottamia hyönteiskuvia yleisimmin tavatuista hyönteisistä: