Retkeilyä ja kalastusta Hossassa 11.6 - 16.6.2022

Retkeilyä harrastava puolisoni on jo pidemmän aikaan puhunut, että Hossan kansallispuistoon pitäisi joskus päästä. Päätimme alkukeväällä toteuttaa pitkään muhineet suunnitelmat, ja varasimme kesäkuun puolivälin tienoolle vajaan viikon ajaksi majoitukset Hossan Lumosta. Itselläni ei vielä kesälomia ollut, mutta päätin uhrata selkäni hyvän asian puolesta, ja lupauduin lähteä etätöihin leirintäalueen mökkiin. 

Ikinä en ole itsekään Hossassa käynyt, vaikka jo pelkkä paikan nimen mainitseminen tuo mieleen kalastus- ja erälehtien tarunhohtoiset tarinat kaukaa omasta lapsuudesta. Mitään en varsinaisesti paikasta etukäteen tiennyt, joten googlailemalla ja karttoja katselemalla yritin itseäni vähän paikan kalastusmahdollisuuksiin etukäteen perehdyttää. 

Otetaan tähän muutama sitaatti internetin ihmeellisestä maailmasta:

 "Hossa - järvikalastajan paratiisi"

"Hossan vedet ovat Suomen olosuhteissa poikkeuksellisen kirkkaita, ja suurinta osaa järvistä ympäröi harjuinen mäntykangas. Näkösyvyyttä voi olla jopa kymmenen metriä, ja vedenkestävillä kameroilla ja kännyköillä voi kuvata helposti isoja ahvenparvia luontaisessa ympäristössään."

"Siikaa esiintyy monissa järvissä luontaisesti, mutta se ei Hossassa kasva kehukalan mittoihin, vaan järkyttäviin 4-5 kilon porsaslukemiin. Kilon painoinen ahven ei Hossassa ole erityinen harvinaisuus eikä alle 45 sentin harjuksista kannata juuri kalastajamainetta kasvattaakseen iloita."

Näitä lueskellessa alkoi oma kiinnostukseni osoittamaan heräämisen merkkejä. Kiinnostukseni kun on muutenkin ollut viimeaikoina pääosin järvi- ja lampikalastuksessa virtavesien sijaan. Mietin, että tulen todennäköisesti saamaan työpäivien jälkeisen ajan hyvin kulumaan Hossassa, vaikka vajaata viikkoa pidemmänkin ajan. 

Ensimmäinen vastassa ollut järvi, Öllöri näytti tältä, joten ainakaan vesien kirkkauden suhteen ennakkomarkkinointi ei ollut johtanut harhaan!

 

Lauantai 11.6.2022

Saavuimme Hossaan lauantai-iltana klo 18 maissa. Koska sää oli hieno, lähdettiin iltakävelylle Hossan luontokeskukselta lähtevälle n. 3 km luontopolulle, joka ihan sattumalta kulki ajoittain myös Huosilampi nimisen kirrejärven ympärillä (saatoin vaikuttaa iltaretkikohteen valintaan). Otin reppuun vähän kalastusvälineitäkin mukaan, mutta lupia en vielä ottanut. Luontopolun loppupuolella saavuimme Huosilammen rannalle, ja tyyntyneellä järvenpinnalla pintoi kohtuullisen aktiivisesti useampi kirjolohi. Päätin ostaa puhelimella heti ensimmäiselle illalle 3h kalastusluvan. 

Huosilammen toisessa päässä oli heittolaitureita, mutta vähemmän "rakennettu" ja rauhallisempi pääty oli mielekkäämpi paikka aloittaa kalastus. Takaheittotiloja ei täällä ollut ollenkaan, ja nopeasti sain huomata, etten millään yletä näiltä paikoilta pintovien kalojen ruokailureiteille... Etenkään pinturilla, kun kuivausheitoille ei ollut tilaa kuin pitkittäin rannan suuntaisesti. Tovin rimpuiltuani päätin antaa pintoville kaloille erävoiton, ja lähdin itse etsimään paikkoja, joissa pystyisin perhoa tarkoituksenmukaisesti kaloille tarjoamaan. Kahluuhousuistakin olisi ollut iso apu, mutta nyt oltiin liikkeellä retkeilyvälineissä.

Ensipuraisu Hossan kalastukseen luontopolun kiertämisen ohessa...

Illan heittelin pääosin Huosilammen ison laavun laiturilta, jossa oli tilaa heitellä myös takureita, ja jossa aika-ajoin heittoetäisyyden sisällä kävi kaloja pinnassakin. Pintaperhoon en tällä kertaa tapahtumia saanut, ja lopuksi vielä heittelin intterisiimoilla paria liitsiä. Tovin heittely toi pinkkiin liitsiin yhden otin, joka pysyikin hyvän tovin kiinni, kuitenkin irroten ennen haavia. Tämä oli ensimmäinen kalatapahtuma keväällä hankkimalleni Vision Stillmaniacille, joka on taitavasti onnistunut väistämään kalatapahtumat tähän saakka. Ja eihän se nyt ihan toivotulla tavalla alkanut nytkään, kun ensimmäinen kala putosi kyydistä. Ensituntuma vavasta kalan kanssa oli se, että melko napakalta heitellessä tuntuva vapa tuntui väsytellessä varsin pehmeältä, ja nii'aili syvään U-muotoon kun kalalle antoi painetta. Muita tapahtumia ei tähän kalastustuokioon enää tullut, ja siirryimme mökille yöpuulle.

 Sunnuntai 12.6.2022  

Sunnuntain sääennuste lupaili varsin vaihtelevaa kesäsäätä. Pääsin taas hieman vaikuttamaan päivän retkikohteeseen, ja ehdotin että käytäisi heittämässä 10 km pitkä Laukkujärven lenkki. Tokihan minulla oli oma lehmä taas ojassa, ja itselleni suurin syy kiinnostukselle kyseistä retkeilyreittiä kohtaan oli se, että reitti kulki Umpi-Valkeainen järven rantaa pitkin. Umpi-Valkeainen on yksi neljästä kansallispuiston perustamisen jälkeen Hossan luvan 5502 piiriin jääneistä järvistä, johon istutetaan harjusta, siikaa ja taimenta, painopisteen käsittääkseni ollessa poikasten istutuksessa. Lisäksi järven vesi on kristallin kirkasta ja auringon paistaessa turkoosia. Kyseisellä järvellä on kovan kalapaikan maine, ja esiintyhän se myös joillain Youtube-videoilla. 

Eräs edellä mainituilla Youtube-videoilla esiintyvä, erittäin kaunis järven kurouma herätti oman kiinnostukseni, vaikka kalastusvälineitä ei nyt mukana ollutkaan. Vaikka olen lähtökohtaisesti ihan perkeleen kyyninen äijä, ihmisten kusipäisyys pääsi siitä huolimatta yllättämään. Upean luontokohteen hohtoa nimittäin hieman laskee se, että rannoilla lojuu kaikenlaista paskaa  ja muoviroskia, ja sen kristallinkirkkaan veden läpi voi ihastella järven pohjaan syydettyjä kaljatölkkejä ja muuta ryönää. Tässä kohtaa olisi ehkä ollut parempi, että vesi olisi ollut maitokahvia, niin totuus ei taas olisi iskenyt niin pahasti vasten kasvoja. Edellä kertomistani jäljistä oli myös helppo päätellä, että eiköhän jokainen kyseiseen paikkaan eksynyt kehuharjus ole saanut jo kalikasta päähän (toivottavasti olen väärässä). 

Näyttää kivalta... kunhan ei liian tarkkaan katsele.

Illaksi olin varannut Hossan luontokeskukselta soutuveneen samaiselle järvelle, ja iltapäivän ja illan sateiden jälkeen saavuimme klo 20 tienoilla peilityynen järven rantaan. Ensimmäisen tunnin kiertelin veneellä järveä etsien elonmerkkejä. Kellon lyödessä klo 21 löysin pintovia kaloja, jotka liikkuivat useammassa parvessa kohtuullisen isolla alueella. Kuten odottaa sopi, näiden kalojen narraus todella kirkkaassa vedessä, peilityynellä säällä ei ollut tehtävä helpoimmasta päästä. Pintovat kalat väistivät taitavasti venettä, pintoivat 95% ajasta heittokantaman ulkopuolella, ja paikallaan ollessakin tuntuivat kiertävän veneen varsin tehokkaasti. Pienikin nauraus hankaimista tai veneen keinumisesta aiheutuneet aallot säikyttivät kalat aina hyvän matkan päähän veneestä. Hetken jahtaamisen jälkeen tajusin, etten tule koskaan pääsemään liikkumalla kalojen lähelle, vaan ainoa mahdollinen taktiikka on paikallaan oleminen, perhon heittäminen PITKÄLLE tyrkylle, ja odottaminen josko jonkun kalan ruokailulinja osuisi perhon kohdalle. Sain kerran kalan kelpuuttamaan Parachute Nelson caddiksen alla droppereina olleista kahdesta buzzerista toisen, mutta sössin vastaiskun. Pintaperhon sain 3h rupeaman aikana muutaman kerran oletettavasti ruokalulinjalle, tai lähelle sitä, mutta tarjoukset eivät kelvanneet. Pintaperhoakin heittelin n. 4-5m perukkeella jossa oli 0.12mm fluorokärki... Todella TURHAUTTAVAA kun hyvänkokoiset kalat pintoivat 5 m päässä perhosta, ja jokainen heitto säikäytti lähelle tulleet kalat taas kymmenien metrien päähän. 😅

Lopulta jouduin nostamaan valkoisen lipun, ja toteamaan että minun ei ollut tarkoitus näitä kaloja saada. Illasta jäi kuitenkin hyvä mieli, koska yksi kala sentään kelpuutti perhoni kerran, ja olemassa oli jatkuvasti teoreettinen mahdollisuus kalansaannille, mikä piti jännitystä yllä koko 3h kalastusluvan. Seuraavana päivänä luontokeskuksen työntekijöiden kanssa keskustellessani sain kuulla, että kisailin erittäin suurella todennäköisyydellä Umpi-Valkeaisen harjusten kanssa, ja että näitä kaloja on tyypillisesti saatu paremmin vetämällä pieniä perhoja veneen perässä todeeellla pitkällä siimalla ja hitaalla liikkeellä. Heittämällä saatu kala on kuitenkin mielestäni se oikein kalastettu kala! 😀

Seuraavan "kierroksen" odottelua.

Edessä siintää uusi päivä ja uudet mahdollisuudet epäonnistua.

Maanantai 13.6.2022

Työpäivän tehtyäni kävimme retkeilemässä Julmalla-Ölkyllä, josta selvittyämme oli suunnitelmissa suunnata toiselle Hossan 5502 luvan piiriin kuuluvalle istutusjärvelle; Iso-Valkeaiselle. Metsähallituksen mainosesitteissä Iso-Valkeaisen kohdalla puhutaan porsaan kokoisista siioista, taimenista, harjuksista ja jopa järvilohista... Kahden kilon ahvenia unohtamatta. 😆

Olin vuokrannut jälleen veneen, koska Iso-Valkeainen on sen kokoinen passi, että rannalta kalastellessa voisi tulla hieman orpo olo. Ensimmäinen tunti meni taas kierrellessä ja järven tyyntymistä odotellessa. Tässä olikin hyvä väli käydä katsomassa Muikkupuron laavua, joka sijaitsee Iso-Valkeaisen ja Keski-Valkeaisen välisellä kannaksella. 21:30 tienoilla järvi alkoi olla tyyni, mutta pintomista ei vielä näkynyt missään... Eikä muuten näkynyt vielä klo 22, eikä 23, eikä koko loppuiltana.

Isohko, todella syvä järvi, joka on itselle ennestään täysin tuntematon, on kohtuullisen mahdoton paikka kalojen löytämiseen perhokalastusvälinein ilman kalojen olinpaikkoja paljastavaa pintomista. Iso-Valkeaisen reissu menikin maisemien katseluksi ja pitkien heittojen harjoitteluksi, joiden lomassa ei mitään yllättäviä sivuosumia tullut. Saman kohtalon koki toinenkin venekunta, jotka sitkeästi uistelivat virvelivälinein samaiset 3h. Iso-Valkeainen ei tänä iltana ollut Metsähallistuksen esitteiden veroinen kalapaikka, mutta tällaista on kalastus. Jos/kun myöskään hyönteiskuoriutumisia ei juurikaan tapahdu, jää pintaelämä pienten särkien ja salakoiden varaan. Auringonlaskun ja nousun välinen aika oli kuitenkin upea, eikä lähes yöttömässä yössä vietetty kesäyö hukkaan mene, vaikka kalaa ei tulisikaan.

Iso-Valkeainen ja peilityyni kesäilta... ilman tuikkeja.

 

Käet kukkuu ja taivas palaa... Kesäyön taikaa Hossan kansallispuistossa!

Tiistai 14.6.2022

Tiistai-illan olin päättänyt viettää luontokeskuksen läheisillä kirjolohilammilla, Huosilammella ja Keihäslammella. Otin vuorokauden kalastusluvan alkamaan klo 20, jolloin siitä riittäisi vielä iloa myös keskiviikkoillalle. Aloitin kalastuksen Keihäslammelta, joka on pienempi kahdesta alueella sijatsevasta kirjolohilammesta. Keihäslammella on myös tietyissä paikoissa kohtuullisesti takaheittotilaa, minkä takia perholla kalastaminen on ainakin heittämisen näkökulmasta mielekkäämpää. Keihäslampi oli myös tyyni, toisin kuin harjun toisella puolella ollut Huosilampi. 

Otin tavoitteekseni lisäkalojen saamisen Stillmaniacille, joten viritin intterisiimat ja booby + 2 X liitsiä setin illan aloitukseen. Reilut puoli tuntia luvan alkamisesta tuli ensimmäinen tömäytys. Pitkän takuriheiton jälkeen todella hitaalla hand-twistillä tehty nyhräys oli ensimmäiselle kalalle liikaa. Kala laittoikin hurjan rallin päälle heti #16 koukkuun sidotun mustan, pinkkikuulaisen liitsin kelpuutettuaan, ja nykäisi loputkin kelalle olleet heittosiimat pihalle, jonka jälkeen luonnollisesti useamman kerran näyttävästi ilmaan. Sain kammeta kalaa Stillmaniaci U:n muotoisena itseäni kohti, kunnes lopulta usean hypyn ja syöksyn jälkeen haavissa köllötti todella miehekkään kokoinen kirjolohi. En muista Suomesta saaneeni yhtä isoa aikaisemmin... Mittoja en kalasta sen kummemmin ottanut, mutta tod-näk. oltiin lähempänä kolmea kuin kahta kiloa. Aivan liian suuri meidän talouden ruokakalaksi, ja ajoituskin oli huono, puolisoni ollessa autolla pidemmällä kansallispuistossa retkeilemässä. Näinpä laskin lohnakkeen takaisin jollekin toiselle urheilukalastus- ja ruokaelämyksiä tuottamaan. 

Kaunis ilta tyynellä Keihäslammella

Seuraavat pari tuntia toivat pari karkuutusta tovin kestäneiden väsytysten päätteeksi. Keihäslammen kirjolohet tuntuivat olevat eri maata, kuin viikkoa aikaisemmin Yläinen-Torisevalla tavoitetut villasukat. Jokainen nyt siiman päässä käyneistä kaloista tuntui viihtyvän paremmin ilmassa kuin vedessä. En yleensä juurikaan kaloja tiputtele, joten mieleen hiipi pieni huoli minun ja Stillmaniacin suhteen tulevaisuudesta. 

Koska kalaa alkoi noin klo 23 tienoilla pintomaan varsin runsaasti, päätin yrittää myös kalansaantia pikkuperhoilla. Edessä oli kuitenkin sama ongelma kuin aikaisemminkin... Kalat sattuivat pintomaan sellaisissa paikoissa, joihin oli todella vaikea saada perhoa heitettyä, koska pusikot takana estivät takurit, ja syvä ranta esti heittotilojen pidentämisen kahlaamalla. Haaveeksi jäi pintaperhokala siis nytkin. 

Evästauon jälkeen alkoi olla jo vähän paineita ruokakalan saannista, koska jääkaappi oltiin syöty tyhjäksi perunoita ja kuohukermaa lukuunottamatta. Jatkoin kalastusta Stillmaniacilla ja intterisiimoilla, ja lopulta sain kuin sainkin vielä sen yhden otin! Tämäkin kala laittoi hurjan rumban päälle ja taas pääsin vapani taipumaominaisuuksia kokeilemaan todenteolla. Tällä kertaa kala pysyi haaviin saakka kiinni, päätyperhona olleessa ruskeassa pinkkisilmäisessä boobissa.

Vääntää vääntää, taipuu taipuu!

Tähän Keihäslammen ~50 cm kalakeiton kunniavieraaseen oli hyvä lopettaa illan kalastus.

Keskiviikko 15.6.2022

Keskiviikkoaamuna alkoi satamaan kaatamalla, ja sääennusteet lupasivat sateen jatkuvan seuraavat n. 3 päivää. Kävin vielä työpäivän jälkee kaatosateessa heittämässä vajaat pari tuntia Keihäslammella, kun lupaa oli vielä klo 20 saakka jäljellä. Märkä pisto toi lopulta haaviin saakka kaksi kirreä viimeisen puolen tunnin aikana. Loppuhetkille päätyperhoksi vaihdettu valkoinen boobi pinkillä silmillä tuntui olevan sadepäivän ottipeli. Molemmat tapahtumat, kuten myös edellisen päivän kaikki tapahtumat tulivat hitaaseen hand-twist liikutteluun. Nopealla uitolla ei tapahtumia tullut ollenkaan, vaikka aika ajoin erilaisia uittotekniikoita ja syvyyksiä testailin.

Yhteenveto

Hossa oli hieno kokemus! Paikka on monipuolinen ja voisin kuvitella että sopisi loistavasti myös perheellisille, koska lähialueilla on paljon nähtävää ja tehtävää, jos suinkin vain luonnosta tykkää. Omalta osaltani tämä reissu ei ollut ns. perinteinen kalastusreissu, vaan tietynlainen kompromissi retkeilyn, työnteon ja kalastuksen välillä. Harvemmin pääsee sanomaan, että normaalin työviikon aikana ehtisi viitenä päivänä kalaan vielä työpäivän jälkeen. Päivittäiset kalastusrupeamat olivat myös lyhyitä (3h lupia), joten suuria kalasaalispaineita en ollut ottanut. Uudet paikat vaativat aina aikaa, ennen kuin kunkin kohteen erityispiirteisiin ja luonteeseen ehtii kunnolla tutustua. Voisin ehdottomasti kuvitella tekeväni samanlaisen reissun vielä toistekin Hossaan. Paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta, eikä esim. Hossanjoella tullut käytyä ollenkaan. Seuraavalle kerralle tosin lähtee mukaan myös kelluntarengas, koska oma mututuntumani on, että kalat eivät säiky rengasta yhtä helposti kuin venettä.

Kuten johdannossa totesin, olen viime aikoina keskittynyt järvikalastukseen ja jättänyt virtavedet rauhaan. Tulvivat joet eivät ole minun juttuni, enkä myöskään ole halunnut lähteä näin alkukaudesta kahlailemaan, etenkään paikkoihin joissa esim. kutupesiä ja poikasalueita ei olla kartoitettu ja merkitty. Mielenkiinto on parin viime kauden aikana kallistunut muutenkin yhä enemmän järvi- / lampikalastuksen puoleen. 

Seuraava kalenterissa oleva kalareissu onkin sitten "vuoden päätapahtuma", näillä näkymin Finmarkiin suuntautuva n. viikon kalastusvaellus, jossa kohdekalana on pitkästä aikaa rautu ja taimen. Jätetään kuitenkin ovi rakoselleen mahdolliselle joka vuotiselle Tainionvirran yövisiitille juhannuksen tietämissä.