Vaelluskalastusta Pohjois-Norjassa 2020

Vuoden 2020 kalastusvaelluksen kohde oli pitkään auki, johtuen koronaviruspandemian aiheuttamista epävarmuustekijöistä. Reissu oli tarkoitus toteuttaa joka tapauksessa, ja ensisijaisena kohteena pidettiin Pohjois-Norjan ylänköalueita, mutta tällä kertaa suunnitelmien lukkoon lyöminen venyi lähes heinäkuun alkuun saakka. Heinäkuun alkupuolella alkoi vahvasti näyttää siltä, että Norja päästää suomalaiset rajan yli myös vapaa-ajan matkustuksen merkeissä, joten lopullinen kohde uskallettiin lyödä lukkoon. 

Matka starttasi keskiviikkoaamuna 22.7 moottorimarssilla Inariin. Inarissa nukutun yön jälkeen polkaisimme seuraavana aamuna Norjan puolelle, ja ajeltiin ns. maisemareittiä jalkapatikan lähtöpisteeseen. Lähtöhetken sää oli sumuinen ja sateinen, mutta sääennusteet olivat luvanneet ilmojen kirkastumista, ja aikaisemmista reissuista poiketen jopa ihan "hyviä säitä" tulevan viikon ajalle. Sumuinen, tuulinen ja hieman kostea ilma oli mitä mainion siirtymäsää, joten n. 7 tuntinen jalkamarssi meni kohtuullisen kivuttomasti. Ainoa ongelma oli suunnistamisen vaikeus, sumun viedessä näkyvyyden n. 50 metriin. Kompassihommia oli siis tiedossa, mutta varsin hyvin lopulta onnistuttiin helppokulkuisessa tunturimaastossa luovimaan suunnittelluille alueille. Viimeiset kilometrit tosin olivat todella työläät, maaston muututtua hankalammaksi ja sumun voimistuttua entisestään. Alkuperäinen ajatus oli viedä leiriä hieman pidemmälle, mutta ukoista alkoi virta ja usko loppumaan, joten leiri pystytettiin hyvän telttapaikan löydyttyä suunnitellun "leirisäteen" reuna-alueilta. Teltta oli lopulta pystyssä noin klo 21 Suomen aikaa, joten kalastuslupien alkuun oli vielä reilut neljä tuntia... Päätettiin ihan vain vähän silmiä lepuuttaa, ja kuinka ollakkaan, havahduimme hereillä aamuyöllä 2:30. 😁

Teltta pystyssä, sää selkeytynyt ja tyyntynyt ja päikkärit nukuttu (pommiin).

 

Perjantai 24.7 - Kalastusvuorokausi 1

Herättyämme oli ilma muuttunut hieman selkeämmäksi, ja yötömmän yön aurinkokin hieman pilkisteli pilvimassan raoista. Ilma oli myös tyyntynyt ja viereinen järvi oli monin paikoin houkuttelevan tyyni! Päätimme lähteä oitis tutustumaan uuteen kotijärveen ja sen asukkaisiin. Itse kasailin mukaani #4 luokan pinturisetin ja #7 luokkaisen järvisetin varustettuna intterisiimalla. Tyynestä vedenpinnasta huolimatta tuikkeja ei juurikaan näkynyt, joten lähdin rauhassa kiertämään järven toiselle puolelle vedenpintaa tarkaillen. Parin "koeheiton" jälkeen suuntasin järveen laskevan puron suulle, mikä harvemmin on huono valinta ennestään tuntemattomalla tunturijärvellä.  

 

Etsijäpartio

 

Tovin heiteltyäni aloin ihmetellä järvisetillä heittämisen nihkeyttä ja intterisiiman jäämistä pinnalle... Kauhukseni huomasin puolanneeni kelalle väärän siiman, en intteriä vaan #4 luokan kelluvan siiman, joka on erehdyttävästi saman värinen kuin omistamani intterisiima. Täytyy sanoa että tässä kohtaa tuli kylmä hiki, ahdistus, vitutus ja läheltä käytti etteivät silmät alkaneet hikoilla! Tuulisella tunturiylängöllä järvikalassa pelkillä pintasiimoilla... 😰 

Vaihdoin #7 settiin toisen kelan, jossa oli #7 pintasiimat, ja päätin että nyt ei itku auta, ja pitää vain sopeutua ja kalastaa käytettävissä olevilla välineillä. Samalla päätin, että kotiin päästyäni tilaan vähintään kaksi uutta kelaa, jotta siimojen vaihtelu kelojen välillä loppuu, ja vastaavaa ei enää IKINÄ pääse käymään. 

Auringon alkaessa nousta alkoivat kalatkin pintomaan, osa jopa ihan heittoetäisyydellä. Oma kasetti oli kuitenkin totaalisen jumissa tapahtuneen siimakatastrofin takia, ja rauhallinen mieli oli vaihtunut väkinäiseksi hätäilyksi... Mielessä painoi uhkakuva, että tämä mahdollisesti viikon ainoa tyyni hetki tulee pystyä käyttämään hyväksi, kun pinnan altakaan en kalastaa pysty. No, eihän siitä mitään tullut, ja jo aikaisemmilta vuosilta tuttuun tapaan tämäkin tyyni pintomishetki kesti vain noin 15 minuuttia, kunnes aurinko tuli kunnolla esille tuoden tuulenvireen mukanaan. Tässä vaiheessa lopetin ja pötkin leuka rinnassa teltalle, ja ilmoitin virvelillä kalastavalle veljelleni ruokakalojen saamisen olevan hänen vastuullaan. 

Nukuimme pitkälle seuraavaan iltapäivään, kunnes aurinko kuumensi teltan nukkumiskelvottomaksi. Tässä vaiheessa kalastusinto oli vielä sen verran kova, että aurinkoinen ja tuulinen päivä ei ollut este kalaan lähtemiselle. Veljeäni odotellessa menin heittelemään kotirannan "riuttaa" kuulapäisellä pienellä tinselillä. Kotiranta oli sellainen, että siinä pystyi mielekkäästi pintasiimallakin kalastamaan, joskaan odotuksen kalansaannin suhteen eivät olleet kovinkaan korkeat. Kahlasin n 5. metrin päähän syvän ja matalan rajasta (nähdäkseni missä raja kulkee) ja etenin matalaa riuttaa, heitellen rannan suuntaisin heitoin, perhoa syvän ja matalan rajalla uitellen. Tovin heiteltyäni tinseliä tukistettiin ja veljeni express-juoksulla tuomaan haaviin solahti hoikka 44 cm taimen. Aamiaisesta oli ehtinyt jo heilahtaa pari tuntia, ja kalan valmistuksessa menisi taas pari tuntia, joten päätimme ottaa tästä ensimmäisen ruokakalan. 

Reissun ensimmäinen kala, hoikka kotirannan taimen.

Ensimmäinen kala oli itselle melkoinen toivonkipinä koettujen vastoinkäymisten jälkeen. Voisin ehkä sittenkin saada kalaa myös pintasiimoilla, kunhan vaan kalastan niillä järkevästi oikeanlaisissa paikoissa, eli lähellä syvän ja matalan rajaa sekä riutoilla, joille kalat nousevat ruokailemaan.

Syötyämme lähdimme illaksi kartoittamaan lähialueen muita järviä. Iltapäivän / illan tuuli teki kalastuksesta hankalaa, eikä lisätapahtumia enää tullut raivokkaasta yrittämisestä huolimatta. Kaipailin kovasti intterisiimojani, koska pintasiiman kanssa kalastaminen oli kohtuullisen mahdotonta, tuulen painaessa pinnalla makaavan siiman jatkuvasti pussille, ja samalla olisi perhoja pitänyt saada upotettua. Seuraava yökään ei tyyntynyt missään vaiheessa, joten pinta-aktiivisuudet jäivät tulematta.  

Lauantai 25.7 - Kalastusvuorokausi 2 

Lauantaina herätys oli jälleen klo 14 ja 16 välillä, eli unirytmi oli käännetty onnistuneesti tunturireissun edellyttämälle linjalle. Aamutoimien jälkeen kalastelin jälleen kotirannan riuttaa navakassa kaakosta puhaltavassa tuulessa. Oikeastaan ainoa mielekäs tapa oli nyt kalastaa myötätuuleen, niitä paikkoja, joissa olosuhteet sen sallivat. Kotirannan riutta ei tällä kertaa varmoja kalahavaintoja tuonut. Tovin taukoilun jälkeen lähdin kiertelemään kotijärveä ja sen laskupuroa. Kirkkaassa auringonpaisteessa ja navakassa tuulessa kalastus tuntui olevan aika yhtä tyhjän kanssa, mutta tulipa ajankuluksi vispailtua ja tutkittua paikkoja. Jossain vaiheessa törmäiltiin veljeni kanssa rannalla ja lähdettiin katsomaan toista laskupuron alusta. Itse olin kovimmat kalastusintoni piiskannut tiehensä, eikä navakkaan sivutuuleen heittely houkuttanut. 

Kotiriutan kalastusta navakkaan myötäiseen tuuleen

 

Veljeni kalastelee ja itse tutkin repussa olevia keloja... 😁

 

Katselin rannalta veljeni kalastaessa laskupuron alle syntynyttä monttua. Jostain syystä mieleeni tuli ajatus, että tarkistetaan nyt vielä toisen kerran se väärällä siimalla varustettu Danielssonin kela, jonka olin perjantai-aamuyönä nakannut reppuni pohjalle... Ei perkele! Kelalla on sittenkin haaleansinisellä heittopäällä varustettu intterisiima!!! Perjantainaaamuyöstä aloin ihmetellä siiman kellumista ja hypistelin täysin valkoista running-lineä (joka muuten kelluu tai ainakin uppoaa tosi hitaasti). En tiedä kuinka sekaisin / väsynyt olin perjantaiaamuyönä kun tutkin siimojani... En olisi ikinä antanut itselleni anteeksi, jos olisin huomannut vasta kotona, että kelalla oli sittenkin oikea siima! 😁

Intterisiiman löydyttyä nousin kuin Fenix-lintu tuhkasta! Uskoa tekemiseen antoi hetken päästä syvältä noukittu pienehkö taimen... Eipä olisi pintasiimoilla tuotakaan tullut mietin. Illaksi lähdimme tutkimaan lähialueen järviä, ja ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui pienehkö järvi mukavan kävelymatkan päässä leiristämme. Korkeuskäyristä pystyi päättelemään, että järven pohjoispää olisi todennäköisesti huomattavasti ruohikkoista eteläpäätä syvempi. Tovin heittelyn jälkeen veljeni Bete-lottoa tukisti n. 30 cm taimen, ja saman aikaisesti syvällä uittamaani kuulapäistä etsijäperhoa toinen samanlainen... Pientä taimenta tässä montussa tuntui ainakin olevan. Hetken päästä tömähti hieman vihaisemmin, ja syvälle tiputeltuun etsijäperhoon tälläsi raivoisasti taistellut 42 cm taimen. Otimme tästä kalasta ruokakalan, koska kalan säilymistä ei tarvinnyt stressata... Lunta oli vielä monissa varjoisissa rinteissä.

Ruokakalaksi päätynyt nätissä kunnossa ollut koukkuleuka

"Taimenmontun" kalastusta auringon painuessa horisontin tuntumaan

Aikamme taimenmonttua kalastettuamme, päätimme lähteä katsomaan toinenkin lähialueen järvi. Matkalla toiselle järvelle näkyi pintovia kaloja lähes jokaisessa tyynessä paikassa. Paria hieman paremman kokoiseksi arvioimaani kävin koittamassa, mutta ilman tapahtumia. Kohdejärvemme oli hieman suurempi lampare, joten se ei ollut täysin tyyni. Katselimme kartasta jo ennalta kaakkoistuulelta suojaavia maastonmuotoja, jonka perusteella päädyimme järven itärannalle, jossa jyrkkä ranta teki leveän tyynen kaistaleen järveen. Söimme eväät "tarkkailuasemissa", järven tyyntä osaa tuikkien varalta tarkkailen. Yksittäisiä pintakäyntejä tyynellä kaistaleella näkyikin, mutta ei mitään kovin aktiivista tai säännöllistä. Pinnan oltua hiljainen, aloitin kalastuksen syvemmältä intterisiimoilla. Hetken syvältä kalasteltuani, heräsi pinta eloon. Juoksin vauhdilla hakemaan eväspaikalle jättämäni pintaperhosetin. Syvän ja matalan rajan tuntumassa pintonut kala näytti head-and-tail pintomisen perusteella vauraalta. Heitin CDC-emergentin tyrkylle tuikkien suuntaan. Lähes välittömästi perhon laskeuduttua veteen, nopeammin kuin osasin odottaa, tuli siihen vauhdikas isku. Vastaisku, mutta ketään ei toisessa päässä. En tiedä oliko isku vauhdikas otti, vai viime hetken hylkääminen... Harvemmin on pintaperhoon tullut yhtä teatraalista mosautusta. Varmaa oli vain se, että kala oli iso, ja se että minä en sitä tällä kertaa saanut koukutettua. Pintominen loppui koko tyynellä kaistaleella näillä hetkillä, eikä jatkunut seuraavan puolen tunnin aikana... Päätimme lähteä taapertamaan leiriä kohti ja kalastella pari paikkaa matkalla. Samaisen järven toisella puolella,  laskupuron suulla etsijäperhoa maisteli vielä n. 40 cm taimen. Ruokakalalle ei akuuttia tarvetta enää ollut, joten tämä kala sai vapautensa takaisin. Itse en enää jaksanut kalastaa, aurigon alkaessa jo olemaan kohtuullisen ylhäällä. 

Sunnuntai 26.7 - Kalastusvuorokausi 3

Totuttuun tapaan nousimme jälleen ylös iltapäivällä. Aamupalaksi paistelimme trangian pannulla edellisenä yönä saamamme taimenen, joka oli ollut "jääkaapissa" odottamassa valmistamista. Kolmantena kalastuspäivänä järki jo sanoi, ettei voimia kannattanut tuhlata päivällä auringonpaisteessa ja tuulessa kalastamiseen, sääennusteiden luvatessa tyynehköä yötä. Tyyni yö = laadukasta kalastusta (ja paljon hyttysiä) odotettavissa pintaperhomiehelle. 

Aamupalaksi taimenta ja perunamuussia

Kalapitoisen brunssin jälkeen painelimme uudestaan nukkumaan ja odottamaan iltaa. Noin klo 21 tienoilla lähdimme kartoittamaan jälleen uusia, kävelymatkan päässä olevia lähijärviä. Kaksi ensimmäistä järveä ei kalahavaintoja tuonut, siitäkään huolimatta että puolenyön aikoihin järvet alkoivat tyyntymään, ja päivänkorentoja kuoriutui. Toisin sanoen varmoja rautujärviä... Niin hiljaisia ja mystisiä että rannalla kulkiessa pystyi kuuntelemaan omia ajatuksiaan. Rautujen aktiivisuusnappi nyt vaan sattui olemaan "off-asennossa". 😁

Siirryimme kolmannelle uudelle järvelle. Jo pitkältä tunturin päältä näimme kiikareilla, kuinka järven tyyni länsiranta täyttyi tuikeista. Rautuparvi tuumin minä, kädet innotuksesta täristen viimeisiä perhonvaihtoja tehden. Rantaan päästyämme tuulenvire lopetti karkelot, mutta hetken odottelun jälkeen pintominen käynnistyi jälleen tyynellä kaistaleella. Parin lähestymisheiton jälkeen sain CDC-emergentin kohdilleen, ja sain vastaukseksi varovaisen tuikin. Nyt maltoin hieman odottaa vastaiskun kanssa, ja päädyin köydenvetoon. Ihan miehekkään venkoilun jälkeen pääsin haavimaan reissun ensimmäisen raudun. Samaan aikaan veljellänikin oli kala kiinni Bete-Lotossa. Uistinta maistellut kala oli hieman suurempi, 45 senttiä lähentelevä paksukainen, kun taas perhoa maistellut oli solakampi 40 cm punavatsa. Suurempi kaloista oli aika selkeästi mätilastissa, joten se vapautettiin ja ruokakalaksi otimme pienemmän koiraskalan. Olimme ja ennen reissuun lähtöä linjanneet, että ruokakaloja otetaan hyvin harkiten ja tarkasti valikoiden. Ruokakalojen otto painottui muutenkin reissun alkupuoleen, koska parin päivän pääruoka oli laskettu saatavien kalojen varaan. Mikäli kalaa ei oltaisi saatu, olisimme lyhentäneet reissua loppupäästä. Nyt kuitenkin näytti siltä, että tappolimiittimme alkoi olla reissun osalta kohta täyttynyt. 

CDC-emergentin hyväksynyt ruokarautu

 

Näytillä käynyt mätilastissa ollut naaraskala

 

Veljeni lopetti kalastuksen kalan saatuaan ja vapautettuaan keskittyen loppuillan valokuvaukseen ja maisemiin. Itse en malttanut lopettaa järven ollessa tyyni, ja kalojen pintoessa joka puolella. Kävin väijymässä useampaa kalaa pintaperholla, mutta haaviin asti en enää toista pintaperhokalaa saanut. Yhden kalan sain hyväksymään tarjoukseni, mutta taistelu päättyi nopeasti parin pyörähdyksen jälkeen kalan hyväksi. Koko järvi oli muuttunut nyt tyyneksi, ja 90% kaloista pintoi heiton kantamattomissa kaukana rannoista. Noin kolmen aikaan aamuyöstä järvenpinta oli rauhoittunut ja rautujen syöntikarkelot loppuneet. Heittelin vielä muutaman heiton intterisiimoilla, saaden yhden n. 40 cm taimenen kuulapäisella etsijäperholla.

Kaunis auringonnousu ja peilityyni tunturijärvi

Kotimatkalla kävin vielä kisailemassa todella aktiivisesti pinnassa ruokailleen hyvän kokoisen kalan kanssa. Kala lipui pinnassa, poimien jotain pintakalvosta muutaman sekunnin välein. Aika-ajoin kalan ruokailukierros tuli niin lähelle rantaa, että se oli heittoetäisyydellä. Tarjosin kalalle aikuista vesiperhosta imitoivaa cdc-caddistä, koska rantapuskat olivat täynnä kookkaita vesiperhosia. Jännittyneenä seurasin perhoani lähestyvää tuikkivanaa.... Perhon kohdalla ruokailuun tuli muutaman sekunnin tauko, ja näin kuinka kala nosti perhoa kuononsa kärjellä, ja jatkoi syömistään pari metriä hylätyn tarjouksen jälkeen... 😁 Vaihdoin siiman päähän hyvin toimineen cdc-emergentin, mutta toista mahdollisuutta ei enää tullut, järven alettua väreillä auringonnousun tuoman tuulen vaikutuksesta, ja kalan lopetettua ruokailunsa välittömästi. Todella hieno hetki, vaikka kala olikin tällä kertaa minua etevämpi.

Maanantai 27.7 - Kalastusvuorokausi 4

"Aamurutiinit" toistivat edeltävää päivää, eli ylös iltapäivällä, edellisenä iltana saadun kalan paisto, jonka jälkeen takaisin nukkumaan. Sää oli kuuma ja hiostava, tuulensuunta edelleen etelä/kaakko. Illasta noin klo 20:30 lähdimme tutkimaan jälleen kävelymatkan päässä ollutta järveä. Vajaan parin tunnin leppoisan kävelyn jälkeen saavuimme uuden vesistön ääreen. Näin iso järvi harvoin tyyntyy täysin, joten taas lähdettiin etsimään itärannalta tuulensuojaisia kaistaleita. 

Alkuillan kalastus oli omalta osaltani laiskaa. Olotila ei muutenkaan ollut erityisen mukava, koska kohtuullisen raskaan siirtymän aikana pääsi tulemaan aika kova hiki. Fiksuna kaverina kahlasin alle kymmenen asteiseen veteen pian rantaan saapumisemme jälkeen, joka sai kahluuhousujen sisäpuolella aikaan voimakkaan kondenssi-ilmiön. 😀 Loppuilta menikin enemmän tai vähemmän palellen housujen oltua kosteat sisältä päin. 

Kalastelin laiskasti itärantaa sieltä täältä, kunnes päädyin jälleen jokeen laskevan puron suulle. Näin paikassa yhden tuikin, mutta kalakontakteja ei tässä vaiheessa vielä tullut. Pötköttelin pitkät tovit rantapenkalla, kamoja kuivaillen ja tyyntymistä odotellen. Jossain vaiheessa veljenikin saapui samalle paikaille, ja vinkkasin tiputtelemaan Räsästä puron laskukohdan monttuun. Pari heittoa toi syvällä uitettuun Räsäseen pari kalatapahtumaa, joista jälkimmäinen tuli haaviin saakka. Todella hoikka (koiras) rautu 43 cm. Juuri sopiva ruokakala, joka myös samalla täytti alustavan ruokakalalimiittimme. Veljeni lähti etsimään kalalle lunta, itseni aloittaessa samaisen kohdan kalastuksen. Syvältä löydettyjen kalojen takia annoin intterisiimojen upota puolisen minuuttia, ennen kuin aloitin hitaan sisään nypytyksen. Oikean kalastussyvyyden löydyttyä, alkoi tapahtumia tulemaan... Kaksi peräkkäistä heittoa päätyi väsytystilanteisiin, joista molemmat kuitenkin irtosivat ennen haavia. Ottiperhona oletettavasti kuulapäinen pieni hopeatinseli. Pienen tauon jälkeen sain vielä kolmannenkin tärpin, mutta tämäkin rautu irtosi haavin kehällä. Pakko myöntää että kolme peräkkäistä tiputusta turhautti. Enempää ei kalatapahtumia tästä paikasta tullut, ja päätimme lähteä suuntaamaan takaisin leiriämme kohti... Olihan kello jo lähes kolme aamuyöllä, ja matkaan menisi jälleen min. 1.5h. 

Yöttömän yön seesteinen tunnelma

Paluumatkan aikana aurinko nousi jo lämmittämään taivaalle, ja taas oli melkoinen hiki, vaikka rauhakseen yritettiin löntystellä. Kotimatkalla löysin edelliseltä aamuyöltä tutusta "kisailupaikasta" jälleen aktiivisesti pinnassa ruokailleen kalan. Kala ei ollut suuren suuri, mutta ei ihan sinttikään. Kalan ruokailureitti oli rannalta kalastajalle ihanteellinen, mutta hermostuksissani sain tietysti perhosiiman sotkettua pahemman kerran rantavarvukkoon. Viime hetkillä sain perhon veteen kalan ruokailulinjalle. CDC-emergentti kelpasi jälleen, mutta yllätys yllätys kala (rautu) irtosi ennen haavin heilahdusta. KORTTO!! 

Jäin yksikseni istumaan rantakivelle, ja nauttimaan täysin tyynestä ja äänettömästä auringonnoususta. Noin vartin istuskelun jälkeen pintominen käynnistyi jälleen. Ensimmäinen yritys päättyi tärppiin, mutta vedin perhon kalan suusta. Hyvä puoli oli se, että kala ei saanut koukusta ja jatkoi syömistään. Syöntilenkki kävi välillä melko kaukana, mutta alkoi jälleen lähestyä. Heitin mustan CDC-emergentin odottamaan vedenpinnalle, ja jälleen jännittyneenä seurasin lähestyvää tuikkivanaa... Sitä innostusta ja jännitystä on vaikea kuvailla, jota sisällään käy läpi, kun näet että perho on syöntilinjalla ja tuikkivana tulee parin metrin päähän perhosta. Taas CDC-emegentti kelpasi pintovalle kalalle! Otin nyt rauhassa kalan kanssa, koska tuntui että liika paineen antaminen sai raudut "pyörimään" akselinsa ympäri... Siinä touhussa tuppaa koukut helposti irtoamaan. Nyt kala tuli haaviin asti! Ei suuren suuri, mutta aivan uskomattoman hieno perhokalastustapahtuma! Itselleni tämä on perhokalastusta parhaimmillaan. Tähän ei tarvita järven suurinta kalaa, tai järven kaikkia kaloja... Nyt mentiin tyylipisteillä. Illan aikaisemmat vastoinkäymiset hyvitettynä lähdin kohti telttaa typerä omahyväinen virne naamallani. 

Ei suuri, mutta oikein kalastettu! 😁

Tiistai 28.7 - Kalastusvuorokausi 5

Tiistaipäivä eteni edellisten päivien tavoin kalaa syöden ja teltassa torkkuen. Sää oli pysynyt ennallaan, eli aurinkoista, lämmintä ja kaakkoistuulta. Lähdimme liikkeelle jälleen klo 21 tienoilla, tuulen jo hieman tyynnyttyä. Yllätys yllätys, jälleen suuntasimme tutkimaan uusia järviä. Kalastusinto ei ollut kummallakaan erityisen kova, joten illasta tuli todella leppoisa ja laiskasti kalastettu. Tyynen kaistaleen löydyttyä istuskelimme rannalla eväitä syöden muutaman tunnin, samalla toki järveä tarkkaillen ja tuikkien alkamista odotellen. 

 

Kalojen aktivoitumista odotellessa voi vaikka räpsiä tekotaiteellisia valokuvia!

Näin parin tunnin tarkkailujakson aikana muutaman pintakäynnin läheisellä tyynellä kaistaleella. Vaikka pintominen ollut erityisen aktiivista, hiivin rantaan ja heitin mustan CDC-emergentin tarjolle tyynen ja väreilyn rajalle. Perho ei montaa sekuntia ehtinyt kellua, kun nätti rautu kävi perhon poimimassa näyttävällä head-and-tail otilla. Tämä kala pistikin siiman päässä parastaan ja esitti muutaman upean syöksyn ennen antautumistaan. Haavissa köllötti upea rautu! Ei erityisen pitkä, mutta todella paksu! Tällä kalalla oli niskaa enemmän kuin aikaisemmin saaduilla kaloilla yhteensä. Kyseessä oli selkeästi jälleen mätikala, joten vapauttamista ei tarvinnut pitkään miettiä, varsinkin kun ns. pakolliset ruokakalat oli jo otettu aikaisempina päivinä, ja kuivamuona riittäisi nyt reissun loppuun saakka. 

Kuva ei tee oikeutta kalan koolle, mutta itse kun kuvailee, tulee sellaisia kuvia kun sattuu tulemaan.

Veljenikin tuli heittämään samaiseen kohtaan, koska raudut harvemmin liikkuvat yksikseen, ja syöntihetket on syytä käyttää hyväksi, mikäli saalista haluaa. Ei aikaakaan kun Bete-lottoa maisteli n. 40 cm rautu. Tämäkin kala oli mätikala, joten sekin vapautettiin. Ei tohdittu tässä enempää heitellä, jotta ei vahingossa jouduta ottamaan tämän kaliiberin ruokakalaa.. Jotenkin tuntuu, että raudun ollessa syönnillä, tuppaa koukut usein olemaan melko syvällä kurkussa.

Bete-lottoon hairahtanut, hyväkuntoinen punaevä

 

Lähdimme tässä kohtaa hipsimään leiriä kohti, ajatuksena vielä kopaista matkan varrella ollut pieni lampare. Lampareella ei näkynyt pintovia kaloja, joten menin penkalle pötköttelemään ja katselemaan veljeni kalastusta. Muutaman heiton jälkeen virppamiestä onnisti taas. Syvälle tiputeltiin Räsäseen erehtyi raivokkaasti taistellut n. 47 cm taimen. Tämä kala oli taas liian iso ruokakalaksi, joten sekin laskettiin takaisin. Veljeni kaikissa uistimissa on väkäsettömät yksihaarakoukut, joten kalojen vapauttelu on huomattavasti helpompaa verrattuna väkäsellisiin kolmihaarakoukkuihin. Lähinnä ihmetyttää, miksi esim. Bete-lottoja tai pieniä Räsäsiä ei saa suoraan kaupasta väkäsettöminä versioina? Näin sivusta seurattuna, hyvin tuntuvat kalan niissäkin pysyvän kiinni. 

Taistelu tunturijärven kuninkuudesta

 

 

Pikkujärven täplikäs asukki

Aurinko nousee ja reissun kalastukset ovat paketissa. Reissu jätti paljon nälkää tulevaisuuden retkiä silmällä pitäen, ja taas ollaan vähän viisaampia.

Keskiviikko 29.7  ja Torstai 30.7 - Kalastusvuorokaudet 6 & 7

Keskiviikkona ohjelmassa oli leirin siirto lähemmäksi autoa, jotta pääsisimme torstaina hyvissä ajoin ihmisten ilmoille (burgerille Inariin). Siirtymä tuntui tosi raskaalta, vaikka kävelimme vain muutaman tunnin. Perillä uudessa leiripaikassa tunsin oloni huonoksi, joka johtui isoilta osin viikon jatkuneesta pienestä nestevajauksesta, liian vähäisestä ravinnosta ja unesta sekä kovasta fyysisestä rasituksesta. Ilmakin oli tuulinen ja kylmä, joten kalastamisen sijaan pötkin telttaan nukkumaan. Torstainakaan ei enää kalastettu, vaan herättyämme hiippailimme kovassa tuulessa takaisin autolle. 

Reissu huipentui torstai iltana Hotelli Inarin Smoky BBQ Bacon burgeriin ja huurteiseen olueen. Suosittelen kyseistä burgeria kaikille burgerien ystäville! Itse olen ollut viimeiset 15 vuotta burgerien suurkuluttaja, joten vertailupohjaa löytyy todella monesta paikasta. Hotel Inarin burgeri menee TOP 3:een. 

Medium naudanlihapihvi, paketillinen pekonia, hyvä soossi... Kouluarvosana 9+

Yhteenveto, huomiot ja jeesustelua

Otetaan alkuun jokaisen perhokalastusaiheisen kirjoituksen jeesusteluosuus: 

1. Vaikka erämaissa on (vielä) paljon kalaa, olisi ruokakalojen ottamisessa syytä säilyttää joku kohtuus. Suomen käsivarren luulisi toimivan hyvänä varoittavana esimerkkinä siitä, ettei erämaakohteetkaan ole ehtymättömiä kaivoja. Helppo ymmärtää miksi puhutaan "sääntö Suomesta"... Jos jotain asiaa ei säännöillä erikseen kielletä, karkaa homma harmittavan monilla täysin käsistä. Vieroksun ajatusmallia, jossa erämaahan mennään kalansyöntileirille. Eikai kukaan kotonakaan vedä kalaa kahta kertaa päivässä viikon ajan? 😀

2. Roskaaminen! Suomalaisille ei riitä oman käsivarren sotkeminen. Myös Pohjois Norjan tiettämöttämien teiden takana olevat erämaakohteet ovat täynnä roskia. "Yllättävän" paljon myös ihan selvästi suomalaisten roskia. Viikon aikana tuli kerättyä kymmenkunta Olvi- ja Karhutölkkiä, Prisman muovikasseja ja muuta selvästi suomaisten erämaahan dumppaamaa paskaa! Jos minä olisin Norjan puolella asioihin vaikuttamassa, kieltäisin suomalaisilta erämaahan menon. Lohijokia lukuunottamatta, suomalaiset eivät edes tuo paikallisille yrittäjille minkäänlaisia tuloja, koska auto tankataan Utsjoella tai Karingasniemellä, ruuat ja kaljat raijataan Suomesta, yöpymiset hoidetaan tienpientareilla teltassa (ja roskat jätetään siihen). Tiedän että tähänkin toki löytyy autuaaksi tekevä vasta-argumentti: "On siellä norjalaistenkin roskia".

Suomalaista eräkulttuuria löytyy harmittavan paljon myös Pohjois-Norjasta.

Säät olivat koko viikon poikkeuksellisen hyvät. Päivisin tuulista, öisin tyyntä. Tuulinen päivä mahdollistaa itikkavapaata aikaa, jolloin voi hoitaa mm. paskalla ja pesulla käynnin. 😀 Kirkkailla säillä, tuulessa kalastaminen on itselle ajanhukkaa. Kalastusinto kannattaa säästää yöaikaan ja keskittyä lepäämiseen ja kehonhuoltoon päivisin. 

Pintaperhoilla kalastin 0.14 tipillä ja se tuntui aika monelle kalalle kelpaavan. Uppoperhoilla / Streamereillä kalastaessa käytin 0.185 mm - 0.225 mm fluorocarbon tippiä. Järvellä kalastaessa on kalojen väsytyksiin huomattavasti enemmän tilaa, eikä ohuemmillakaan piuhoilla kaloja tarvitse keitellä. Toki tälläkään kertaa siiman päähän ei erehtynyt mitään jättiläisiä. 

Hankintalistalle menee juomarakko kalastusreppuuni, joku all-rounder järvivapa sekä kasettikela tai kela useammalla puolalla. Järvisettiin hankin lisää uppoavia siimoja sekä lasisiiman. #4 pintaperhovavalla joutuu antamaan liikaa tasoitusta heittopituuksissa, joten jatkossa myös pintaperhosetti muuttuu hieman raskaammaksi. Tilanne olisi toinen kelluntarenkaan tms. kelluttimen kanssa, mutta rannalta kalastaessa pitkille heitoille on usein tarvetta. 

Perhoista parhaiten toimi CDC-emergentti. Kaikki reissun pintaperhokalat tulivat joko mustalla tai ruskealla CDC-emergentillä. Parhaiten toimineet pintaperhot olivat kokoa #13 - #15 (#14-16). Streamereistä etsijäperho kuulalla oli erityisesti taimenen mieleen. Kuulapäiseen pikkutinseliin tuli sekä rautu- että taimentapahtumia. 

Musta CDC-emergent

 

 

Etsijäperho kuulalla

Kuulapäinen pikkutinseli