Arktiset vedet ja ilmat Finnmarkissa 2019

Elokuun alun lähestyminen tarkoitti jälleen jo perinteeksi muodostuneen kalastusvaelluksen toteuttamista. Kesän 2019 vaellusta alettiin suunnittelemaan jo syksyllä 2018, heti edelliseltä vaellukselta kotiuduttua. Käytännössä tämä valmistautuminen on tarkoittanut kymmeniä (ellei satoja) tunteja karttojen, ilmakuvien ja kaikenlaisen muun taustatiedon kaivelua. Itselleni tämä suunnitteluvaihe onkin yksi koko homman hauskimmista vaiheista ja samalla se tarjoaa oivan pakokeinon arjesta esim. töissä kahvitauoilla. Tämän vuoden reissun kokoonpano oli sama, kuin viime vuonna, eli lähdin matkaan veljeni kanssa. Tänä vuonna kalastusvaellus suuntautui edellisen vuoden tavoin Finnmarkin ylänköalueen järville taimenen ja raudun perässä.

Itse lähdin matkaan mökiltä Asikkalasta lauantaina 27.7, josta suuntasin yöksi veljeni kämpille Jyväksylään. Tarkoitus tällä järjestelyllä oli voittaa pari tuntia matka-ajasta, jotta ehtisimme mahdollisimman pitkälle sunnuntain aikana. Starttasimme Jyväskylästä klo 9 aikoihin sunnuntai-aamuna ja siinähän se päivä sitten menikin autossa istuessa. Sunnuntain aikana ehdimme Inariin asti, jossa yövyimme Visit Inari hotellissa. Maanantaina oli vielä jokunen tunti autossa istumista edessä ennen kohteeseen pääsemistä.

Maanantai 29.7 Kalastuslupamme alkoi tiistaina klo 00, joten meillä oli reilusti aikaa autolta pelipaikoille siirtymiseen. Jo etukäteen oli käynyt selväksi, että säät tulevat olemaan todella kylmät ja tuuliset koko viikon. Viimeiset ennusteiden vilkuilut lupasivat tulevan viikon korkeimmaksi lämpötilaksi n, 8 astetta, keskilämpötilan ollessa noin 3-5 C. Tähän kun lisäsi virkistävän 6-10m/s pohjoistuulen, oli ihan perusteltua jättää mm. Thermacell kotiin ja korvata vapautuva tila rinkassa lämpimillä vaatteilla. Ensimmäiseen leiripaikkaan kävely otti aikaa n. 6 tuntia, jonka jälkeen meillä oli vielä muutama tunti aikaa palautua kävelyrupeamasta ennen lupien alkua.

Leiripaikka on löytynyt!

Tiistai 30.7 Vaikka takana oli rankka kävely ja sää oli täyttä timanttia, päätimme lähteä kalaan heti ensimmäisenä yönä. Kohteeksi valikoitui läheinen isompi järvi ja ilmakuvista ennakkoprofiloitu mahdollinen "ottipaikka". Pohjoistuuli oli todella kova aukeassa tunturissa ja ensimmäinen paikkakin paljastui matalammaksi kuin olin kuvitellut. Koska perhon heittämisestä ei tässä tuulessa tullut yhtään mitään, lähdin etsimään paikkoja joissa maastonmuodot tarjoaisivat suojaa pohjoistuulelta. Olin jo kotona kartoittanut tällaisia paikkoja maastonmuotoja tutkimalla, koska kovat pohjoistuulet oli etukäteen jo tiedossa. Kohtuullisen läheltä löytyikin poukama, jonka rannassa ollut kumpare tarjosi suojaa seläntakaa tuivertavalta puhurilta ja mahdollisti näin myös perhon heittämisen edes kohtuullisesti. Montaa heittoa ei tarvinnut heittää kun #8 koukkuun sidottuun kuulapäiseen etsijäperhoon tuli ensimmäinen tukistus. Asiakas paljastui n. 40 cm rauduksi, jonka päätin laskea takaisin perhon oltua siististi suupielessä kiinni ja irrottua itsestään haavissa heti siimojen löystyttyä. Kävin vinkkaamassa paikasta veljelleni, joka tulikin saman poukaman taakse virvelin kanssa. Muutaman heiton päästä n. 40 cm taimen päätti maistaa bete-lottoa ja ilmoittautui samalla meidän aamiaispöydän päätähdeksi. Lopettelimme kalastuksen ja suuntasimme leiriin kalanpaistohommiin.

#8 etsijäperhoa maistellut rautu

Tiistaina herättyäni iltapäivällä oli säätila hyvin samanlainen kuin edellisenä yönä. Aamupalan jälkeen lähdin kartoittamaan noin kilometrin päässä olleita pikkujärviä, joiden pohjoispäässä oli jälleen tuulelta suojaavaa maanmuotoa. Kovasta täkkyämisestä huolimatta kalakontakteja ei kuitenkaan tullut. Kylmä ja tuulinen sää sai aikaan sen, ettei hyttysiä eikä mitään muitakaan hyönteisiä näkynyt ollenkaan. Kivahan siinä oli olla, kun ei etelänmiehenkään tarvinut huitoa, mutta kortin kääntöpuolena kalojen aktiivisuuskaan ei ollut kummoista, tai ainakaan ne eivät paljastaneet olinpaikkojaan pintomalla.

Illaksi lähdimme jälleen isommalle järvelle pohjoispoukamia kalastamaan. Edellisenä yönä pari kalaa antanut poukama tarjosi veljelleni yhden tärpin, joka kuitenkin päätyi kalalle 1-0. Suuntasimme kovassa myötätuulessa ja vaakatasossa lentävän sateen saattelemana etelämmäs seuraavaan mahdollisesti suojaisaan kalapaikkaan. Uusi paikka tarjosi itselleni heti muutaman tärpin, joista ne isoimmat tietysti pääsi karkuun. Paikalla pyöri runsaasti pientä taimenta, jotka iskivät hanakasti vieheisiin. Veljeni sai hieman sivummalta Bete-lotolla vajaa 40 cm taimenen joka päätyi meidän iltapalaksi. Paluumatkalla sain vielä "tutusta poukamasta" hyvän tärpin pinnassa nypytettyyn kumijalkanymfiin. Tämäkin taisto päätyi näyttävän hypyn päätteeksi kalan voitoksi. Päivän aikana pudotetut kalat alkoivat hieman nakertaa, koska yleensä en juurikaan tiputtele kaloja kevyemmillä välineillä kalastellessa. Järvellä käytössä ollut #7 TFO BVK ei ihan yhtä hyvin kaloja kiinni pitänyt.

Paikalliset taimenet eivät teollisia väriaineita kaivanneet.

Keskiviikko 31.7 Heräsimme jälleen puolenpäivän jälkeen ja yön aikana tuuli oli kääntynyt hieman luoteeseen. Aamu oli myös hieman aikaisempia lämpimämpi, jonka seurauksena näimme jopa pari hyttystä. Kääntynyt tuuli avasi uusia kalastuspaikkoja kotijärvellä, järven länsirannalla tönöttäneen suuren kallion kupeesta (kallio tarjosi suojaa luoteistuulelta). Lähdin kalastamaan kallion kuvetta intterisiimoilla setillä jossa päässä oli oranssi liitsi ja yläpuolella tapsissa kumijalkanymfi. Tovin kalastelun jälkeen liitsiä tukistettiin ja piuhan päästä löytyi todella sisukas taimen. Tovin taiston jälkeen 41 cm taimen lipui raukeana haaviin... Tämä kala päätyi eräksi ja syönnösnäyttekalaksi. Kalan vatsa oli täynnä oliivia / oliviinruskeaa gammarusta. Sopiva koukkukoko katkojen jäljittelyyn olisi noin #12-16. Samaan aikaan veljeni sai virvelillä pari senttiä tätä kalaa suuremman täplätakin, joka otettiin myös evääksi. Lopetimme kalastuksen ja valmistimme tuhdin kalalounaan.

Keskiviikon päiväkala kotijärvestä

Syönnösnäyte oli melko yksipuolinen. Samalta näytti myöhemminkin viikolla saatujen taimenten ja rautujen syönnös.

Illasta päätin lähteä muutaman kilometrin päähän leiristä etelään tarkastamaan pieniä virtavesiä ja pikkujärveä. Virtavesi paljastui liian vähävetiseksi pikkukalojen kodiksi, joten aika nopeasti jatkoin matkaa pienelle järvelle. Järvi taaseen paljastui matalarantaiseksi ja hankalaksi kahlattavaksi, koska pohjassa kasvoi paksu "sammal- /levämatto", jonka keskellä kahlaaminen oli kohtuullisen kuumottavaa. Kalat tuntuivat kuitenkin viihtyvän sammalten ympärillä syömässä. Mitään mainittavaa en lopulta saanut ja tuulikin haittasi kalastusta melkoisesti. Illasta vielä kalastelin leirijärveä kuulapäisellä pikkutinselillä, joka tuntui olevan kalojen mieleen. Tovin heittelyn tuloksena haavissa kävi n. 35 cm rautu ja yksi raju tärppi perhon alku-upotuksessa, johon en ehtinyt vastaiskua tekemään.

Torstai 1.8 Torstai valkeni sään puolesta yhtä houkuttelevana kuin edeltäneetkin päivät; pohjoistuulta, kosteutta ja muutama aste lämpöä. Iltapäivällä syödyn aamupalan ja aamutoimien jälkeen suuntasimme kartoittamaan alueen järviä. Päiväretkivarustuksessa pidemmätkin päiväretket taittuivat nopeasti, maaston ollessa varsin helppokulkuista aukeaa varvukkoa. Ensimmäiseksi siimoja liotettiin poukamassa, joka jälleen tarjosi suojaa pohjoistuulelta. Muutaman heiton jälkeen intterisiimoilla uitettua kuulapäätinseliä vietiin ja haaviin uiskenteli 42 cm rautu. Kyseinen kala otettiin ruokakalaksi, vaikka päiväretki oli vielä alussa. Ilma oli niin kylmä, että kalan säilymisestä ei tarvinnut stressata. Tämänkin kalan vatsa oli täynnä järvikatkaa.


Kuulapäista tinseliä maistellut ruokarautu

Syvän ja matalan rajat kannattaa kalastaa tarkasti ennen kuin alkaa kahlaamaan.

Seuraavalla järvellä pidimme lounastauon ja aloitimme kalastuksen järven pohjoispäädyssä, heti rannasta nousevan pahdan antaessa suojaa koko järven pohjoispäädylle. Veljeni sai heti alkuun kone-ongella n.40 cm taimenen, joka pääsi jatkamaan elämäänsä omassa elementissään. Itsekin sain pari taimenta etsijäperholla, kokoluokan ollessa samaa n. 40 cm luokkaa. Paluumatkalla kalastimme vielä poukaman, josta olin aikaisemmin saanut ruokarautuni ja tällä kertaa veljeni virveliin tarrasi 50 cm rajapyykkiä hätyyttelevä taimen. Olimme jo aikaisemmin sopineet, että otamme ruokakaloiksi kokoluokkaa 35 cm - 40 cm ja laitamme raudut etusijalle. Puolimetrinen taimen pääsi jatkamaan julmuuksiaan hyiseen tunturijärveen, koska oli liian suuri ruokakalaksi ja oli hyvävointinen. Veljeni on vaihtanut uistimiinsa yksihaaraiset väkäsettömät koukut, joka mahdollistaa myös kalojen vapauttelun ilman suurempia vahingoittamisia (ja pitää muuten varsin hyvin kalat kiinnikin). Itseltäni karkasi samassa paikassa vielä yksi ruokakalakoon lohnake (#8 kuulapää etsijä), jonka jälkeen kävelimme leiriin ilta- / yöpalan valmistukseen.

Harmaan eri sävyjä

Perjantai 2.8 Sää jatkui edellisten päivien kaltaisena. Kalastelimme lähijärviä saaden tapahtumia harvakseltaan pitkin päivää. Itse karkuutin kolme kalaa peräjälkeen (etsijäperho), joka aiheutti taas hieman ärtymystä... Ottien eteen sai tehdä kohtuullisen paljon töitä ja heittely kovassa tuulessa aiheutti jatkuvasti tuulisolmuja, epäonnistuneita heittoja ja pinnan kiristymistä. Virvelimies sai jälleen nätin noin 45 cm taimenen, joka laskettiin takaisin ahdin valtakuntaan.

Perjantai oli itselleni vaikea päivä, tässäkin taistossa oli hopeaa tarjolla.

Hyvässä kunnossa ollut Bete-Lottoon hairahtaja

Perjantain surviaissääski

Seuraavaksi suuntasimme läheiselle pikkujärvelle tunturin/mäen päälle. Tuulikin hieman tyyntyi yötä kohden mentäessä, mutta ilma oli todella kylmä. Pintomisia ei nytkään näkynyt ja järvi vaikutti täysin kuolleelta. Veljeni onnistui saamaan Bete-lotolla 36 cm lihavan raudun, joka päätyi eräksi. Muita kalatapahtumia ilta ei enää tarjonnutkaan. Saatu rautu oli sen kokoinen, että fileeksi leikattuna ei siitä olisi kummoista iltapalaa kahdelle nälkäiselle ukolle tullut, joten päätettiin paistaa se "kokonaisena", paria vuotta aikaisemmin oivalletulla tekniikalla. Alle 40 cm kalojen valmistus tällä tekniikalla on eittämättä yksi parhaista ratkaisuista, koska hävikkiä ei juurikaan tule, lopputuleman ollessa kahdeksan ruodotonta "kalapuikkoa".

Ruodottomat "kalapuikot" ilman perkuu- / fileeraushävikkiä. Reissun aikana parhaaksi kalanpaistotavaksi jalostui leivinpaperi + voi yhdistelma trangian pannulla. Leivinarkki estää kalojen tarttumisen ja vähentää tiskaamisen tarvetta.

Lauantai 3.8 Havahduin aamulla erikoiseen tuntemukseen... kuumuuteen. En myöskään kuullut tutuksi tullutta telttakangasta riepottelevaa tuulta. Teltasta noustuani näin tyyneen kotijärven täynnä tuikkirenkaita... Nykäisin nopeasti housut ja vaelluskengät jalkaan, pintaperhovavan käteen ja suuntasin järvelle väijymään tuikkivia kaloja. Aikaisempien reissujen kokemukset olivat opettaneet, että tunturissa tilaisuuksiin tulee tarttua heti. Tunturissa tyyni auringonpaiste muuttuu hirmumyrskyksi kymmenessä minuutissa. Nytkin tuulenpuuskat keskeyttivät hetkittäin pintomisen. Valikoin kilpakumppaniksi lähirannassa pintovan kalan periaatteella "miksi mennä merta edemmäs kalaan". Parin perhonvaihdon ja perukkeen pidennyksen jälkeen #15 emergentti kelpasi syvän ja matalan rajalla ruokailleelle kalalle. Kala osoittautui todella jääräpäiseksi tapaukseksi, mutta suostui kuitenkin lopulta antautumaan näytille. Kiittelin n. 45 cm täplätakkia reissuni pelastamisesta ja upeasta kokemuksesta. Kalan vapautettuani suuntasin tyytyväisenä aamupalalle täyttämään vatsaani ihan sanojen varsinaisessa merkityksessä.

Pintaperhomies tykkää kun järvi tyyntyy ja täyttyy tuikkirenkaista

#15 emergentin kelpuuttanut nätti tunturitaimen

Lämmin ja tyyni lauantai-aamu käynnisti vesiperhoskuoriutumisen.

Tuulen tyynnyttyä hiljaisuus oli käsinkosketeltava, joskin säätilan muutoksesta riemastuneet hyttyset aiheuttivat ei-toivottua meluhaittaa. Kalojen pintomisen sai tällä kertaa aikaan vesiperhosten kuoriutuminen. Pintominen jatkui vielä aamutoimienkin jälkeen aina järven tyynnyttyä, joten päätin lähteä vielä koittamaan toistakin pintaperhokalaa. Heittelin #14 vaaleita vesiperhosjäljitelmiä pintoville kaloille, jotka osoittautuivat kohtuullisen hankaliksi narrattaviksi. Parin epäonnistuneen tartutuksen jälkeen sain yhden n. 35 cm taimenen haaviin asti, jonka jälkeen lopetin kalastuksen pintomisenkin jo muututtua satunnaiseksi ja tuulen lisäännyttyä. Tämä pintaperho-ikkuna kesti kaikkiaan pari tuntia jääden koko viikon ainoaksi hetkeksi jolloin kalat aktiivisesti ruokailivat pinnasta.

Tuulenpuuskien aikana voi tuunata välineitä seuraavaa tyyntä hetkeä varten...

Iltapäivästä päätimme jälleen lähteä kartoittamaan uusia vesiä ja suuntasimme muutamien kilometrien päähän pohjoiseen. Pari uutta järveä toi itselleni pari kalakontatkia, joista jälkimmäinen oli varsin vantteran tuntuinen lötkö. Olin kahlannut matalaa rantaa nivus-syvyyteen, lähelle syvän ja matalan rajaa kun kala tömäytti etsijäperhoon uiton loppupuolella. Jaloissani oli noin 15 metriä löysiä siimoja, kalan aloittaessa raivokkaan venkoilun. Koska löysää siimaa oli ulkona todella paljon, en saanut siirrettyä väsytystä kelalle ja kohmeisin ja märin sormin en saanut annettua kalalle riittävän sulavasti löysää joten siimathan ne siinä poikki napsahti rajun syöksyn seurauksena. Pakko myöntää että tämä nakersi... Siimat kun menee poikki, saa aina katsoa peiliin.

Näillä jalansijoilla kohelsin siimat poikki hyvänkokoisen kalan kanssa.

Kaunis mutta kylmä ilta

Arktiset vedet!

Auringonlasku kalasteltiin aikaisemmin tuttua järveä, joskin kävin katsomassa kyseiseltä isommalta järveltä uusia paikkoja. Ilta oli kohtuullisen tyyni, mutta lämpötilan laskiessa lähelle nollaa, ei hyönteisiä tai pinta-aktiivistuutta näkynyt. Kalat tuntuivat olevat hieman varovaisia ja itse sain useamman "töksyn", jotka eivät kuitenkaan johtaneet tartutukseen. Veljelläni oli samanlaiset kokemukset järven toiseltä puolella virvelillä, joten tod-näk. kalojen aktiivisuus ei ollut parhaimmillaan. Lopulta veljeni sai 37 cm raudun, joka otettiin iltapalaksi. Matkalla leiriin heittelin vielä muutaman paikan saaden pari taimentapahtumaa...

Sunnuntai 4.8 Sää oli sunnuntaiksi palannut aikaisempien päivien kaltaiseksi; kova pohjoistuuli, sadetta ja pirun kylmä. Kalastuspoltteet eivät erityisen korkeat enää olleet, varsinkin kun olosuhteet olivat taas sellaiset, että tarjolla oli vain "tuttujen poukamien" pommittamista. Sovittiin että koitetaan saada vielä yksi ruokakala päiväksi, koska tarkoitus oli siirtää leiriä lähemmäs autoa jo sunnuntai-iltana. Suuntasin tuttuun pohjoispoukamaan heittämään reissun tod.näk viimeiset heitot. Reissuun valmistauduttaessa olin sitonut optimistisesti pintaperhorasiat pullolleen erilaisia perhoja, streamereiden / uppoperhojen jäädessä sivuosaan. Koska koko viikko oli käytännössä mennyt intterisiimoilla ja streamereilla kalastellen, oli perhorasiasta lähes kaikki ottikamppeet huvenneet järvenpohjiin ja varvukkoihin. Koska aikaisemmin hyvin toimineita pieniä kuulapäätinseleita ei enää ollut, tuunasin rannassa isohkoa "koskitinseliä" pienemmäksi ja laitoin perukkeeseen pienen haulin. Kilometri kävelyä, kaksi heittoa ja kala haavissa... Tämä taimen päätyi meidän lounaspöydän kunkuksi, vaikka olikin hieman liian suuri (43-44cm) (Trangian pannu käy ahtaaksi yli 40 cm fileiden kanssa ja kokoluokan 35cm-40cm kaloista saa juuri sopivan kokoisen annoksen kahdelle syöjälle).

Tuunattua tinseliä maistellut tonko

Näillä eväillä leiriä siirtämään...

Kalastukset olivat paketissa tämän reissun osalta ja sunnuntai-iltana vain siirsimme leiriä lähemmäs autoa, jotta ehtisimme seuraavana päivä ihmisten aikoihin Inariin ja saisimme sieltä vielä hotellimajoituksen, lämpimän suihkun ja kunnon BURGERIT! Mietin viimeiset 1.5 vuorokautta vain kunnon burgeria ja sen kylkeen tulevaa huurteista olutta, niinkin epätoivoisesti että illalla viimeisessä välileirissä tutkimme hotellin ala carte listan burgerivaihtoehtoja ennen nukkumaanmenoa.

Lopussa kiitos seisoo! 😀

Yhteenveto

Vaelluksen säät olivat tällä(kin) kertaa todella haasteelliset. On tosin syytä muistaa, että jäämeren läheisyys tekee näistä ylängöistä varsin herkkiä "paskoille säille". Hyvänä puolena viikon säissä oli totaalinen hyttysten puute. Aikaisempien kokemusten mukaan kylmä ilma ja pohjoistuuli voi saada kalat sulkemaan täysin suunsa. Tällä kertaa kala oli kuitenkin hyvin otillaan koko viikon. Tuuli rajoitti rankasti kalastuspaikkoja etenkin perhovälinein, mutta käytännössä joka paikasta jossa pääsi kalastamaan, sai myös kalatapahtumia. Olimme 7 vuorokautta maastossa ja söimme joka päivä kalaa ja vielä oli varaa laskea noin puolet syömäkokoisista kaloista takaisinkin. Mitään jättiläisiä ei saatu, mutta lähtökohtaisesti karut tunturivedet eivät yleensä parhaita jättiläiskalojen vesiä olekaan. Tunturijärvikalastuksen taika ja koukuttavuus löytyy ihan muista elementeistä. Reissulla tuli jälleen opittua paljon, erityisesti hankalien olosuhteiden kalastuksesta ja ylipäänsä selviytymisestä kylmissä ja kosteissa olosuhteissa. Paluumatkalla mietinkin, että joskushan olosuhteet napsahtavat itselläkin kohdilleen... Mahtaa sen jälkeen harmittaa palata seuraavana vuonna taas näihin tunturin "normisäihin ja -olosuhteisiin".

Aikaisemmista vuosista poiketen kalastusvälineiden desinfiointi jäi tänä vuonna tekemättä FEFO:n sääntömuutoksen seurauksena. Sisävesikalastuksessa ei enää tarvita desinfiointitodistusta, mutta on syytä huomata että jokainen kalastaja ON ITSE VASTUUSSA SIITÄ ETTÄ KAMAT OVAT KUNNOLLA KUIVATTU TAI DESINFIOITU. Itselläni on tänä kesänä kalastukset jääneet niin vähiin, että kamat ovat olleet kuivumassa kesäkuun puolivälistä lähtien ja veljelläni elokuusta 2018.

Kalastin 95% ajasta #7 luokkaisella vavalla, intterisiimoilla ja muutamalla erilaisella streamerimallilla. Intterisiiman yksi hyvä puoli on se, ettei tuuli / aallokko painanut sitä pussille, siiman upottua pois pintakalvosta. Parhaiten perhoista toimi etsijäperho kuulalla ja ilman sekä hopeinen tinseli kuulalla ja ilman.