Slovenia 2017, Osa 3, Tolmin & Idrija 2/3

PÄIVÄ 7, 3.6.2017

Lauantaille 3.6 olin varannut jälleen Lesly Janssenin oppaakseni ja kohteeksi valikoitui Tolminkan ylä-osa. Edellisenä vuonna olin kalastanut Tolminkan alaosaa (Tolminin kaupungista yhtymiseen Socan kanssa). Alaosalla on määrällisesti todella paljon kalaa, mutta ne ovat pääosin istareita. Tolminkan kaupungin ja Socaan yhtymisen välillä on kaksi kalankasvattamoa, joista kaloja syydetään jokeen ongittavaksi. Paikalliset kutsuvat tätä aluetta kuvaavasti nimellä "Zoo". Tolminkan kaupungin kyljessä olevalta kalankasvattamolta ylävirtaan kalojen määrä romahtaa, kirjolohet katoavat ja maisemat muuttuu komeammiksi. Tolminkan ylä-osa on melko vaikeasti tavoitettava ja maastoltaan melko haastavaa, mikä taas edellyttää kalastajalta kykyä kiipeilyyn, hyppimiseen, vaikeisiin kahlauksiin ja etenemiseen vaikeassa maastossa. Opas myös piti ennen kalastuksen aloitamista kertauksen "turvallisuussäännöistä", koska Tolminkan vesi on todella kylmää (n.6-7 asteista) ja joki virtaa monin paikoin kanjoneissa, joista olisi vaikea päästä ylös. Ennen aloittamista minun tuli luvata etten tekisi uimareissua, koska se tarkottaisi kalastuksen loppumista.

Ajoimme yhdellä autolla hyvän tovin vuoristossa kiemurtelevaa, pelottavan kapeaa tietä paikalle josta jalkauduimme välineiden kanssa. Kävelimme hyvän tovin alavirtaan ja oikaisimme peltojen/niittyjen halki rotkossa kohisevalle joelle. Niityn ylityksen aikana noukin itsestäni 2 punkkia ja opas yhden (inho on alimitoitettu sana kuvaamaan suhdettani punkkeihin). Näillä kohdin Tolminka on vuolas, kapeahkossa rännissä syöksyvä pikkujoki, joka tasaisin väliajoin laskee syviin pooleihin. Kalastus aloitettiin pintaperholla pocketteja ja virransaumoja kalastellen. Kauaa ei Nelsson caddis ehtinyt uida, kun ensimmäinen taimen (n.35-40cm) ampaisi kiven alta perhoon. Turkoosissa vedessä chartreuse häkilätolpalla varustetun perhon näkyvyys oli huono, joten siiman päähän laitettiin chenille jatkoperällä, polypropyleenisiivellä (jossa oranssi päällys-siipi näkemisen helpottamiseksi) ja cdc-thoraxilla varustettu caddis. Kauaa ei tarvinut tyhjää pyytää kun kovan virran saumassa uitettuun pinturiin ampui kuohujen alta marmori (?) (Oppaan mukaan marmoni, itse olisin veikannut hybridiksi, mutta mitäpä minä asiasta tiedän).

PP-caddiksen kelpuuttanut kaunis Tolminkan mikälie

Jatkoimme matkaa kohti ylävirtaa, joen puolta vaihdellen aina sen mukaan, kummalla puolella pääsisi paremmin etenemään. Kalastus keskittyi nyt pääosin syviin pooleihin, joita tuli eteen tasaisin väliajoin, kovempien putousten väleissä. Tolminkan vesi oli kristallin kirkasta ja turkoosin väristä ja maisemat olivat muutenkin enemmän kuin kohdillaan. Aurinkoinen sää hankaloitti kalastusta, koska kirkkaalla säällä kalat ovat todella säikkyjä ja oleilevat kivien ja kallioiden alla. Erään syvän poolin vieressä opas kertoi, että tietää tuossa olevan ainakin neljä eri kalaa ja pitkään yritimmekin niihin saada näkökontaktin. Kalat kuitenkin pysyivät piilossa, joten kalastelin "sokkona" kallioiden ja kivien reunat siinä toivossa, että joku tulisi esille hiukopalan toivossa. Edessä olevassa kanjonissa, putouksen vieressä/kulmassa oli peili johon kertyi vaahtoa. Oppaan ohjeiden mukaisesti heitin pitkällä heitolla perhon noin 1m x 1m peiliin. Kuinka ollakkaan, vaahdon keskeltä nousi joku imaisemaan perhon pinnan alle. Hetken pitelin kalaa, mutta vastaiskuni taisi jäädä turhan hennoksi kun en heti tajunnut mitä oli tapahtunut...

Näyttää matalalta, mutta kuvan poolissa  on vettä 3-4 metriä

Tämän jälkeen edettiin useampi pooli ilman kalahavaintoja ja pidettiin lounastauko. Kenttälounaan jälkeen jatkettiin kalastamista pooli poolilta ylävirtaan. Olimme jo kävelemässä syvähkön poolin ohitse kun Lesly spottasi poolin takareunasta kalan. Hiippailin kalan alle ja tarjosin sille kuulapäistä nymfiä oppaan antaessa koordinaatteja ylempää rinteestä kiven päältä. Kala kelpuutti nymfin ensiuitolla ja tovin tappelun jälkeen suostui kaverikuvaan. Marmotaimenet eivät siiman päässä kovin kummoista vastusta tarjoa jos vertaa villeihin kirjolohiin. Täkäläiset kirjolohet tuppaavat sekoamaan siiman päässä täysin ja pyrkivät vuoroin lentoon, vuoroin pohjaan ja siinä välissä kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Marmorit sen sijaan ovat melko rauhallisia liikkeissään ja yrittävät lähinnä uida kivien ja kallioiden alle suojaan.

Kauniin kuvioinnin omannut noin 45 cm marmoritaimen.

Pooli

Kalansaannin jälkeen pääsin tällä pätkällä tarjoamaan vielä pinturia pienehkölle, aktiivisesti pinnassa ruokailleelle kalalle, mutta hieman liian pitkä heitto säikäytti akanvirrassa, alavirtaan katsoneen kalan tiehensä. Tämän jälkeen nousi seinä vastaan, emmekä päässeet etenemään pidemmälle näillä vedenkorkeuksilla. Matalalla vedellä olisimme voineet yrittää edetä kallion sisään menevän luolan läpi, mutta nyt luolassa virtasi vettä niin kovalla voimalla, ettei eteneminen sitä kautta houkutellut.

"Dead end" Tästä ei päästy enää jatkamaan.

Seinän noustua pystyyn päätimme kiivetä rotkosta ylös ja kävellä autolle. Lehtometsässä kiipeäminen vaati hellesäässä muutaman puhallustauon ja kiipeämisen aikana saalistin taas muutaman punkin. Yksikään ei onneksi ehtinyt ihoon kiinni, joten hysteerinen vaatteiden ja käsien tarkkailu kannatti ja huomatut verenimijät päätyivät soittelemeen harppua pilvenreunalle ilman viimeistä ateriaa.

Kello oli tässä vaiheessa noin 16, joten tehokasta kalastusaikaa oli vielä joitakin tunteja jäljellä. Ennen lähtemistään Lesly näytti minulle Tolminkan "alaosan yläosan", eli pätkän joka on Tolminin kaupungin laidalla sijaitsevasta kalankasvattamosta ylävirtaan, Tolmin Gorges-nähtävyydelle ulottuva pätkä. Tälle pätkälle istutuskalat eivät pääse nousemaan, joten kalat ovat villejä, mutta määrällisesti niitä on vähän. Tolminkan kalakannat kokevat tasaisin väliajoin luonnon tekemän harvennuksen, kun tulvavedet nostavat vedenpintaa parhaimmillaan metrejä. Tulvat ovat niin rajuja, että veden mukana kulkeutuu puita, henkilöauton kokoisia kivenlohkareita ja kaikkea mahdollista kiintoainesta, mitä nyt vaan irti lähtee. Joki siis elää ja muuttaa muotoaan joka vuosi. Tällaiset tulvat myös huuhtovat ison osan, varsinkin pienemmistä kaloista mennessään. Pätkä jota kalastelin oli myös todella kaunista ja ilmeikästä seutua, mutta ei ns. "suuren massan" suosiossa kalapaikkana. Ennen opastuksen loppumista keskityimme kalastuksen sijasta korjaamaan heittotekniikkaani sekä käymään läpi vinkkejä, joiden avulla mahdollisuuteni onnistumisiin kasvaisi. Heittotekniikan hiominen osui ja upposi. Parilla pienellä, ulkopuolisen sanomalla vinkillä pääsin eroon pitkissä heitoissa aikaisemmin vaivanneesta tailing loop ongelmasta. Samalla myös heittopituuteen tuli muutama metri lisää sekä turha "voimalla riuhtominen" vaihtui huomattavasti vähemmän lihasvoimia kuormittavaan tapaan. Myös valeheittojen määrää karsittiin rajusti, jonka ansiosta jatkossa saisin perhon tarjottua edessä, pitkälläkin olevalle kalalle ilman yhtään valeheittoa (jotka kirkkaassa vedessä säikyttävät arkoja kaloja). Suurin tekijä edellä mainittuihin parannuksiin oli ns. vasaraotteesta luopuminen ja etusormen siirtäminen kahvan päälle. Pienillä asioilla saa aikaan suuria muutoksia! Voi sanoa, että nyt tuli rahalle vastinetta! Joskus sitä kuvittelee osaavansa jotain, kunnes joku tulee ja osoittaa luulon vääräksi. Ainoa tapa kehittyä on tunnistaa ja myöntää omat heikkoudet ja nöyrästi pyrkiä kehittämään niitä. Palautteessa Leslylle sanoinkin, että kahden opaspäivän aikana olen kehittynyt perhokalastajana enemmän kuin kahdessa edeltävässä vuodessa.

PÄIVÄ 8, 4.6.2017 

Sunnuntaille olin suunnitellut reissua edelliseltä vuodelta tutulle pikkujoelle Trebuscicalle. Edellisen vuoden kalapaikoista juuri Trebu oli se joka jäi erityisesti mieleen. Luonteeltaan joki on juuri sellainen virta, missä tykkään kalastaa. Pieni joki joka kostuu lyhyistä, matalista koskipätkistä ja niiden alle muodostuvista syvistä pooleista. Lesly antoi minulle vinkkejä vähemmän kalastetuista, ns. vaikeakulkuisemmista paikoista, jossa ei pitäisi olla pelkoa törmätä kalankasvattamon karkureihin, joita jokunen vuosi takaperin oli joen alaosille karannut tuhansia (mikäli noita kaloja nyt enää alajuoksulla onkaan, olisi ne käytökseltään jo kaikkea muuta kuin istaria, kalatiheydet vaan on mahdollisesti suurempia).

Ilma oli jälleen kerran helteinen ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Kuljin jokea ylävirtaan ja yritin spottailla kaloja eteen tulevista pooleista... hiljaiselta näytti. Tovin etenemisen jälkeen kuulin huutoa edestäni, ja huomasin että joku olikin kulkenut saman pätkän hetkeä aikaisemmin. Edellisten jäljet kuitenkin loppuivat ensimmäiseen umpikujaan, joka piti kiertää maata pitkin. Palasin joen varteen ja heti veteen päästyäni joki sukelsi syvään kajoniin, jonka läpi pystyi nippa nappa kahlaamaan. Kalastelin kanjonin reunoja pintperholla ja sainkin yhden, hyvänkokoisen kalan ampaisemaan kallion alta pintaperhooni, ei tarttunut!  Reippaasti vaan eteen päin, tämä kala ei toista mahdollisuutta heti antaisi. Ylävirtaan varovasti liikkuessani, eteen tuli toinen toistaan upeamman näköisiä pooleja. Onnistuin spottamaan keskimäärin kala per pooli, mutta usein tilanne oli se, että minut oli jo nähty siinä vaiheessa kun sain näköyhteyden. Nämä kalat olivatkin todella säikkyjä! Jälleen kerran oltiin tilanteessa, jossa kalat pakeni kivien ja kallioiden alle heittosiiman ollessa vielä ilmassa. Kirkas aurinkoinen sää ei taaskaan ainakaan helpottanut tekemistäni.

Trebuscican maisemia. Kalat löytyi kallioiden kyljistä ja alta.

Sama toistui pooli poolilta ja jossain kohtaa alkoi tulla pieni turhautuminen. Toisaalta maisemat olivat niin upeita että paha mieli unohtui aika nopeasti kun käänsi katseen ympärilleen. Seuraavassa syvässä kanjonissa spottasin kaksi kalaa, joille pääsin perhoa tarjoamaankin. Toinen kaloista, tod-näk. pienehkö marmomitaimen ampaisi ohi lipuneen nymfin perään, mutta löi jarrut pohjaan kesken kaiken huomattuaan minut edessään. Jälleen kerran kalat katosivat kuin Nikke Ankara kallioiden alle. Tämä kanjoni oli myös umpikuja, koska jalat eivät enää ylttäneet pohjaan, mikäli halusin pitää pään pinnalla. Pienen kalliokiipeilyn jälkeen pääsin takaisin joelle. Kovan koski-/putousjakson jälkeen joki muuttui selvästi pienemmäksi. Kalojen määrä myös lisääntyi hurjasti (minua pakoon menevien kalojen). Etenin reippaasti etsien syvempiä pooleja. Jyrkkien kallioseinien välistä löysin lupaavan näköisen, hieman isomman poolin josta onnistuin spottamaan kalan ilman että itse olin tullut nähdyksi. Heitin kohtuullisen pitkällä, ylävirtaan suunnatulla heitolla painotetun nymfin poolin alkuun, putouksen alle. Miltei välittömästi kala kiinni! Väsytyksen aikana näin että poolissa oli pari muutakin kalaa, kun ne hetken seurasivat siiman päässä kamppaillutta lajikumppania. Kala paljastui ihan nätiksi noin 35-40 cm marmomitaimeneksi.

Trebun yläosan pooleja

Nymfin kelpuuttanut trebun marmoritaimen

Onnistuminen teki kyllä hyvää tässä vaiheessa! Evästauon jälkeen jatkoin matkaa kohti ylävirtaa. Joen luonne muuttui taas täysin. Joki aukesi enemmän ja se tuli pois pitkältä kanjonijaksolta, jolta ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia päästä takaisin tielle. Heittelin nymfiä syvemmän näköisiin virrankohtiin ja onnistuin vielä saamaan yhden todella äkäisen ilmeisesti koiraskirjolohen. Kala oli yhtä päätä ja melko julmat hampaatkin löytyi. Näyttävä ilmestys!

Trebun autenttinen kirjopiraija

Kirjolohen saatuani palasin takaisin autotielle ja kävelin pari kilometriä takaisin autolleni. Ruokailun jälkeen päätin lähteä vielä saman pätkän alkuosalle uudestaan, koska nyt tiesin etukäteen jo missä kaloja olisi. Helpottaa kummasti kalastamista, kun osaa lähestyi kaloja riittävän varovasti (tai malttaa lähestyä riittävän varovasti kun tietää niiden läsnäolosta). Ilta ei kuitenkaan kalakontakteja tuonut ja kävin lähinnä säikäyttämässä kalat toiseen kertaan.

Opettavainen päivä tämäkin. Kirkkaalla säällä ja vähällä vedellä tiesin tämän pätkän haasteelliseksi paikaksi jo etukäteen. Homman nimi on kuitenkin se, että ei tämän helppoa kuulu ollakaan ja vaikea päivä opettaa aina enemmän kuin se, että menisin johonkin tuttuun paikkaan kepittämään ns. varmoja kaloja. Kokonaisuudessaan olin tyytyväinen päivän antiin ja kahteen hienoon onnistumiseen.